OMAISHOITAJIEN JAKSAMINEN JA LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN KÄYTTÄMINEN OMAISHOITAJAN TYÖSSÄ
Pöllänen, Anita (2012)
Pöllänen, Anita
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205035976
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205035976
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten omaishoitajat käyttävät heille kuuluvia lakisääteisiä vapaapäiviään ja miten he jaksavat fyysisesti ja psyykkisesti vaativassa työssään. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää suunnitellessa toimintaa Päijät-Hämeen omaishoitajat ja Läheiset ry:ssä. Tutkimus toteutettiin kahdessa omaishoitajaryhmässä Lahdessa ja Hämeenkoskella (N=13). Kyselytutkimukseen vastanneista kaikki olivat päätoimisia omaishoitajia, iältään yli 65 -vuotiaita.
Tutkimuksen mukaan syynä lakisääteisten vapaapäivien käytön vähäisyyteen olivat omaishoidettavan kieltäytyminen hoitopaikkaan lähtemisessä sekä hoitopaikkojen vähyys. Omaishoitajien kokemus omasta korvaamattomuudesta oli vaikuttanut siihen, ettei lakisääteisiä vapaapäiviä ollut käytetty. Hoidon laatuun olivat omaishoitajat kuitenkin tyytyväisiä.
Vertaistuki nousi merkittäväksi voimavarojen antajaksi omaishoitajille. Yhteiset tapaamiset sekä retket koettiin tärkeiksi järjestön toiminnassa. Työn raskaus ja omien voimavarojen rajallisuus nousivat myös esille tutkimuksessa. Merkittävää oli, että omaishoidettavien suurin toive oli asua kotona mahdollisimman pitkään, minkä omaishoitajan arvokas työ mahdollistaisi. Tieto eri palvelumuodoista pitäisi tuoda helpommin saataviksi omaishoitajille. Palvelut pitäisi järjestää niin, että ne tukevat omaishoitajia ja hoidettavia ja niillä olisi todellista vaikutusta heidän jaksamiseensa. Yhteistyötä tarvittaisiin lisää ammattiauttajien ja omaishoitajien välillä. Riittävä vapaa-ajan mahdollistaminen hoidettavan ja omaishoitajan tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan ehkäisisi omaishoitajien uupumista.
Tutkimuksen mukaan syynä lakisääteisten vapaapäivien käytön vähäisyyteen olivat omaishoidettavan kieltäytyminen hoitopaikkaan lähtemisessä sekä hoitopaikkojen vähyys. Omaishoitajien kokemus omasta korvaamattomuudesta oli vaikuttanut siihen, ettei lakisääteisiä vapaapäiviä ollut käytetty. Hoidon laatuun olivat omaishoitajat kuitenkin tyytyväisiä.
Vertaistuki nousi merkittäväksi voimavarojen antajaksi omaishoitajille. Yhteiset tapaamiset sekä retket koettiin tärkeiksi järjestön toiminnassa. Työn raskaus ja omien voimavarojen rajallisuus nousivat myös esille tutkimuksessa. Merkittävää oli, että omaishoidettavien suurin toive oli asua kotona mahdollisimman pitkään, minkä omaishoitajan arvokas työ mahdollistaisi. Tieto eri palvelumuodoista pitäisi tuoda helpommin saataviksi omaishoitajille. Palvelut pitäisi järjestää niin, että ne tukevat omaishoitajia ja hoidettavia ja niillä olisi todellista vaikutusta heidän jaksamiseensa. Yhteistyötä tarvittaisiin lisää ammattiauttajien ja omaishoitajien välillä. Riittävä vapaa-ajan mahdollistaminen hoidettavan ja omaishoitajan tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan ehkäisisi omaishoitajien uupumista.