Työhyvinvoinnin johtaminen etätyössä : Koronaviruspandemian vaikutukset työhyvinvointiin
Heiskanen, Tiina (2021)
Heiskanen, Tiina
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105057297

Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitettiin, miten työhyvinvointia johdetaan etätyössä ja mitä haasteita etätyö asettaa työhyvinvoinnin johtamiseen. Tutkimuksessa huomioitiin myös vuoden 2020 koronapandemian vaikuttama tilanne. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tiedonhankintamenetelmänä käytettiin haastatteluja, niihin osallistui seitsemän esihenkilöä eri toimialoilta.
Tutkimuksen teorian pohjana on työhyvinvointiin, etätyön tekemiseen ja etäjohtamiseen liittyvä teoria. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempaa käsitystä työhyvinvoinnin johtamisesta sekä haasteista, joita etätyön tekeminen siihen asettaa. Koronapandemia toi kuitenkin tilanteeseen aivan uudenlaisen näkökulman, koska tilanne oli uusi ja etäjohtaminen lisääntyi yhtäkkiä merkittävästi aiempaa enemmän.
Työhyvinvointia edistetään etätyössä hyvällä johtamisella, viestinnällä, toimivilla laitteilla sekä ergonomia huomioiden. Lisäksi itsensä johtamisen taidot korostuvat työhyvinvoinnissa. Etäjohtaminen asettaa haasteita työhyvinvoinnin johtamiseen vuorovaikutuksessa, työn jaksottamisessa sekä itsensä johtamisessa.