Tarttuva kansalaistoiminta - merkityksellistä toimintaa yli sukupolvien
Karjala, Saija; Lumiaro, Heli (2021)
Lataukset:
Karjala, Saija
Lumiaro, Heli
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061215849
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061215849
Tiivistelmä
Suomi on aktiivisen kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan maa. Toimintaan osallistuvat muodostavat laajan ja moninaisen joukon, jossa erilaiset henkilökohtaiset intressit kohtaavat. Joukossa on toimijoita yli puolue-, uskonto, ja aaterajojen perhetaustoihin ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Kansalaisaktivismia pidetään merkittävänä niin yksilön näkökulmasta kuin yhteiskunnankin tasolla. Samalla, kun toimintaan osallistuminen vahvistaa sosiaalista osallisuutta, se lisää inhimillistä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia sekä tuottaa yhteiskunnallista arvoa ja taloudellista hyötyä. Vahva kansalaisyhteiskunta yhdessä vakaan julkisen sektorin kanssa muodostavat kestävän hyvinvointiyhteiskunnan.
Diakonissalaitoksella ja Vantaan Järjestöringillä on pitkä kokemus kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan järjestämisestä, koordinoinnista, toimintaan osallistumisen mahdollisuuksien lisäämisestä ja monenlaisten esteiden purkamisesta. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuoda molempiin organisaatioihin uusia näkökulmia kansalaistoiminnan kehittämistyön rinnalle. Opinnäytetyön näkökulmana toimi läheisen esimerkki kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa. Tavoitteena oli erityisesti selvittää millä tavoin oman vanhemman, huoltajan tai isovanhemman kansalaisaktiivisuus näyttäytyy henkilön päätöksessä osallistua toimintaan. Lisäksi työssä etsittiin tietoa yksilön kannalta muista keskeisistä tekijöistä, jotka ovat merkittäviä toimintaan osallistumisessa.
Tutkimusaineisto muodostui 118 kyselylomakevastauksesta. Aineisto kerättiin avoimella Webropol-kyselylinkillä loppukevään ja alkusyksyn 2020 aikana. Analyysimenetelmänä avoimissa vastauksissa toimi sisällönanalyysi ja määrällisessä datassa hyödynnettiin Webropol-ohjelman analyysityökalua. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostivat sosiaaliskognitiivinen teoria ja itseohjautuvuusteoria.
Tuloksista kävi ilmi, että kansalaisaktivismi siirtyi sukupolvien yli. Siirtymissä korostui erityisesti samaa sukupuolta olevien vanhemman ja lapsen välinen mallioppiminen. Muita toimintaan osallistumisen kannalta keskeisiä tekijöitä olivat muun muassa puolison esimerkki, yhteisöllisyys ja vastavuoroinen hyväntekeminen, sekä kokemukset merkityksellisyydestä.
Opinnäytteen tuloksia hyödyntäen esitettiin näkökulmia kansalaistoiminnan kehittämiseen niin toimintaa organisoivien järjestöjen parissa kuin laajemmin yhteiskunnassa. Tuloksiin nojaten ehdotettiin toimintaan osallistumisen mahdollisuuksien lisäämistä aina varhaiskasvatuksesta, peruskouluista ja toiselta asteelta lähtien. Kansalaistoiminnan moniulotteisesta luonteesta johtuen sen kehittämisperspektiivi on varsin laaja ja siitä syystä se on tärkeä aihe myös jatkotutkimusta ajatellen.
Diakonissalaitoksella ja Vantaan Järjestöringillä on pitkä kokemus kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan järjestämisestä, koordinoinnista, toimintaan osallistumisen mahdollisuuksien lisäämisestä ja monenlaisten esteiden purkamisesta. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuoda molempiin organisaatioihin uusia näkökulmia kansalaistoiminnan kehittämistyön rinnalle. Opinnäytetyön näkökulmana toimi läheisen esimerkki kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa. Tavoitteena oli erityisesti selvittää millä tavoin oman vanhemman, huoltajan tai isovanhemman kansalaisaktiivisuus näyttäytyy henkilön päätöksessä osallistua toimintaan. Lisäksi työssä etsittiin tietoa yksilön kannalta muista keskeisistä tekijöistä, jotka ovat merkittäviä toimintaan osallistumisessa.
Tutkimusaineisto muodostui 118 kyselylomakevastauksesta. Aineisto kerättiin avoimella Webropol-kyselylinkillä loppukevään ja alkusyksyn 2020 aikana. Analyysimenetelmänä avoimissa vastauksissa toimi sisällönanalyysi ja määrällisessä datassa hyödynnettiin Webropol-ohjelman analyysityökalua. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostivat sosiaaliskognitiivinen teoria ja itseohjautuvuusteoria.
Tuloksista kävi ilmi, että kansalaisaktivismi siirtyi sukupolvien yli. Siirtymissä korostui erityisesti samaa sukupuolta olevien vanhemman ja lapsen välinen mallioppiminen. Muita toimintaan osallistumisen kannalta keskeisiä tekijöitä olivat muun muassa puolison esimerkki, yhteisöllisyys ja vastavuoroinen hyväntekeminen, sekä kokemukset merkityksellisyydestä.
Opinnäytteen tuloksia hyödyntäen esitettiin näkökulmia kansalaistoiminnan kehittämiseen niin toimintaa organisoivien järjestöjen parissa kuin laajemmin yhteiskunnassa. Tuloksiin nojaten ehdotettiin toimintaan osallistumisen mahdollisuuksien lisäämistä aina varhaiskasvatuksesta, peruskouluista ja toiselta asteelta lähtien. Kansalaistoiminnan moniulotteisesta luonteesta johtuen sen kehittämisperspektiivi on varsin laaja ja siitä syystä se on tärkeä aihe myös jatkotutkimusta ajatellen.