Keraamisten laattojen ja kiinnityslaastin välisten tartuntavetolujuuksien vertailu
Ulvinen, Niko (2021)
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061215830
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061215830
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoitus oli vertailla eri testausmenetelmiä, joilla voidaan testata keraamisten laattojen ja kiinnityslaastin välistä tartuntavetolujuutta työmaaolosuhteissa. Työssä eri testausmenetelmiä vertailtiin tartuntavetokokeiden avulla. Työn taustalla on pohdinta eri testausmenetelmien luotettavuudesta. Opinnäytetyön tilaajana toimi Jalon Uusimaa Oy, joka tarjoaa uudis- ja korjausrakentamisen palveluita pääkaupunkiseudulla.
Testaus aloitettiin tekemällä alustalaatat testilaatoituksia varten. Alustalaatoille rakennettiin muotit, minkä jälkeen ne valettiin betonilla. Betonin kovetuttua 14 vuorokautta yhdestä alustalaatasta mitattiin betonin suhteellinen kosteus. Kun kiinnityslaastivalmistajan ohjeiden mukainen kosteusarvo oli varmistettu, alustalaattoihin tehtiin testilaatoitukset. Sen jälkeen testilaatoituksista irrotettiin eri menetelmillä näytteitä, joiden pintaan liimattiin vetolevyt. Liimattuja vetolevyjä vedettiin vetokoelaitteella, kunnes näytteet murtuivat, minkä jälkeen murtoon tarvittavan voiman ja näytteen pinta-alan avulla laskettiin laatoille niiden tartuntavetolujuus. Lopuksi eri testausmenetelmillä saatuja tuloksia vertailtiin.
Tehtyjen tartuntavetokokeiden perusteella vetokokeilla, jotka tehtiin sahaamalla tai poraamalla laatan keskeltä, saatiin suuremmat tulokset kuin vetokokeilla, jotka tehtiin koko laatalle. Työn tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa eri testausmenetelmien luotettavuutta tartuntavetokokeissa.
Testaus aloitettiin tekemällä alustalaatat testilaatoituksia varten. Alustalaatoille rakennettiin muotit, minkä jälkeen ne valettiin betonilla. Betonin kovetuttua 14 vuorokautta yhdestä alustalaatasta mitattiin betonin suhteellinen kosteus. Kun kiinnityslaastivalmistajan ohjeiden mukainen kosteusarvo oli varmistettu, alustalaattoihin tehtiin testilaatoitukset. Sen jälkeen testilaatoituksista irrotettiin eri menetelmillä näytteitä, joiden pintaan liimattiin vetolevyt. Liimattuja vetolevyjä vedettiin vetokoelaitteella, kunnes näytteet murtuivat, minkä jälkeen murtoon tarvittavan voiman ja näytteen pinta-alan avulla laskettiin laatoille niiden tartuntavetolujuus. Lopuksi eri testausmenetelmillä saatuja tuloksia vertailtiin.
Tehtyjen tartuntavetokokeiden perusteella vetokokeilla, jotka tehtiin sahaamalla tai poraamalla laatan keskeltä, saatiin suuremmat tulokset kuin vetokokeilla, jotka tehtiin koko laatalle. Työn tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa eri testausmenetelmien luotettavuutta tartuntavetokokeissa.