Alaikäisen tietojen käsittely ja luovutus- opas Satasairaalalle
Nurmi, Jenni (2021)
Nurmi, Jenni
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021120724297

Tiivistelmä
Tämän työn tavoitteena oli tuottaa Satasairaalan henkilökunnalle opas alaikäisen lapsen tietojen käsittelystä ja luovutuksesta. Koulutusmateriaalia on tarkoitus hyödyntää esimerkiksi henkilökunnan perehdytyksissä.
Henkilökohtaisten terveystietojen salassapito ja luottamuksellinen potilassuhde kuuluvat meille kaikille. Terveydenhuollon ammattilaiset käsittelevät potilaiden tietoja koko ajan. Asiakkaiden tulee voida luottaa, että omat terveystiedot pysyvät turvassa, eikä niitä pääse näkemään kuin hoitoa antavat terveydenhuollon ammattilaiset. Alaikäisellä lapsella voi olla luonnollinen tarve hakeutua terveydenhuollon palveluun ilman huoltajaa. Lapsen tarve luottamukselliseen potilassuhteeseen on tavallista siinä missä aikuisellakin. Pääsääntöisesti lapsen huoltaja edustaa lasta, mutta lapsen kasvaessa itsemääräämisoikeus ja lapsen oikeus tulla kuulluksi kasvavat lapsen kasvaessa ja kehittyessä.
Teknologia ja sähköisten potilastietojärjestelmien kehittyminen on tuoneet uusia mahdollisuuksia potilaan saada henkilökohtaiset terveystiedot helpommin, mutta samalla se on tuonut haasteita henkilötietojen suojan takaamisessa ja sen teknisessä toteutuksessa. Opinnäytetyön aihe muodostuu lapsen eli vajaavaltaisen henkilön oikeutta toimia itsenäisesti terveydenhuollossa. Keskityin erityisesti lainsäädäntöön, joka tukee lapsen oikeudellista asemaa, itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyden suojaa erityisesti terveydenhuoltoa koskevien oikeussääntöjen suhteen. Tämän työn ydinalueen tiivistin käsittelemään alaikäisen lapsen tietojen käsittelyä ja luovutusta koskevia lainsäännöksiä.
Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä tietoa siitä, miten terveydenhuollon ammattilaisen tulisi tietää alaikäisen lapsen tietojen käsittelystä ja niiden luovutuksesta. Tutkimus toteutustapa oli laadullinen empiirinen oikeustutkimus konstruktiivinen toteutus. Tutkimuksen lopputuloksena syntyi opas satasairaalalle.