Suomalaisten varallisuuden jakautuminen ja sen verotus sekä käsittely perintö- ja lahjaverotuksessa
Kaartinen, Hanna (2021)
Kaartinen, Hanna
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021121425856

Tiivistelmä
Työn tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yleisimpiä sijoituskohteita ja niiden verotusta. Lisäksi työn yhtenä osa-alueena oli yhdistää näiden sijoituskohteiden käsittely perintö- ja lahjatilanteissa.
Työhön selvitettiin aluksi julkisista lähteistä neljä yleisintä sijoituskohdetta ja näiden pohjalta muodostettiin olettamukset suomalaisten sijoitustottumuksista. Samalla käytiin läpi yleiset pääpiirteet näiden neljän sijoituskohteen verotuksesta.
Työhön haluttiin tuoda myös ajankohtaista tietoa, joten osana työtä toteutettiin nettikysely suomalaisten varallisuuden jakautumisesta, verotustietämyksestä sekä perintötilanteeseen valmistumisesta.
Keskeisenä tuloksena työssä selvisi se, että sekä miehet että naiset eri ikäryhmissä sijoittavat moniin eri asioihin. Harva ihminen ei ole sijoittanut varallisuuttaan mihinkään, vaan lähes jokaiselta löytyy jotakin. Ihmiset ovat myös hyvin tietoisia varallisuutensa verotuksesta. Perintö- ja lahjasuunnittelussa nuoret ihmiset eivät ole aktivoituneet niin paljoa verrattuna vanhempiin ihmisiin, mutta tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon elämäntilanteet eri iässä.