ASTELLEN - EI KOMPASTELLEN : IÄKKÄIDEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KAATUMISTEN EHKÄISY LIIKUNTAPAINOTTEISIN MENETELMIN
Piispa, Maj-Brit (2013)
Piispa, Maj-Brit
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013111617166
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013111617166
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää moniosaisen kaatumisten ehkäisyohjelman vaikuttavuutta kaatumisvaaraan, liikuntakykyyn, itse arvioituun terveyteen ja mielialaan. Kohdejoukkona oli seitsemän sellaista kotihoidon säännöllisten palvelujen piiriin kuuluvaa yksinasuvaa ikääntynyttä, joilla oli ilmennyt kaatumisalttiutta ja jotka eivät kyenneet liikkumaan itsenäisesti kotinsa ulkopuolella.
Alkuperäisenä interventiosuunnitelmana oli ohjata tutkimukseen osallistuneille kerran kuukaudessa noin puolen tunnin mittainen henkilökohtainen kotiliikuntaharjoitus. Heti tutkimuksen alkuvaiheessa kuitenkin ilmeni, että tutkimukseen osallistuneet olivat fyysisesti erittäin heikossa kunnossa eivätkä olleet tottuneet liikkumaan muutamaa minuuttia pidempään yhtäjaksoisesti. Ohjelmaa oli sen vuoksi muokattava niin, että liikuntaa oli sopivan pieninä jaksoina. Lepotaukojen aikana keskusteltiin ja laulettiin tutkimukseen osallistuneiden toivomuksesta. Ohjauskäynnin kestoksi muodostui näin 1,5 tuntia, josta kolmannes oli liikunnallista harjoittelua ja loppuaika keskustelua ja yhteislaulua kitarasäestyksellä. Kaikki tutkimukseen osallistuneet saivat olla mukana omien liikuntaohjelmiensa laadinnassa ja räätälöinnissä. Liikuntaohjelmien noudattaminen jäi kuitenkin tutkimukseen osallistuneiden omalle vastuulle lukuun ottamatta kerran kuussa tehtyjä ohjauskäyntejä. Tutkimukseen osallistuneilta ja heidän kodeistaan pyrittiin poistamaan lisäksi kaikki havaitut kaatumisten vaaratekijät; toimenpiteet tehtiin yhteistyössä kotihoidon henkilökunnan kanssa. Tutkimukseen osallistuneiden kaatumisvaaraa, liikuntakykyä, itse arvioitua terveyttä ja mielialaa arvioitiin erilaisilla mittareilla (mm. SPPB ja GDS-15) tutkimuksen alussa ja lopussa eli seitsemän kuukauden seuranta-ajan jälkeen sekä liikuntakykyä myös tutkimuksen puolivälissä. Tutkimus osoitti interventioiden vaikuttaneen tutkimukseen osallistuneisiin seuraavasti: kaatumisvaara pieneni viidellä ja pysyi samana kahdella; samoin liikuntakyky parani viidellä ja pysyi samana kahdella; itse arvioitu terveys pysyi samana viidellä, nousi yhdellä ja laski yhdellä; mieliala parani neljällä ja pysyi samana kolmella.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että myös sellaisella moniosaisella, yksilöllisesti suunnitellulla kaatumisten ehkäisyohjelmalla, joka toteutetaan kokonaan kotioloissa ja jonka ohjattuja liikuntaharjoituskertoja on ainoastaan kerran kuukaudessa, on myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden kaatumisvaaran vähenemiseen, liikuntakykyyn ja mielialaan. Tutkimus osoitti, että keskustelu ja yhteislaulu soveltuvat hyvin osaksi moniosaista kaatumisten ehkäisyohjelmaa.
Alkuperäisenä interventiosuunnitelmana oli ohjata tutkimukseen osallistuneille kerran kuukaudessa noin puolen tunnin mittainen henkilökohtainen kotiliikuntaharjoitus. Heti tutkimuksen alkuvaiheessa kuitenkin ilmeni, että tutkimukseen osallistuneet olivat fyysisesti erittäin heikossa kunnossa eivätkä olleet tottuneet liikkumaan muutamaa minuuttia pidempään yhtäjaksoisesti. Ohjelmaa oli sen vuoksi muokattava niin, että liikuntaa oli sopivan pieninä jaksoina. Lepotaukojen aikana keskusteltiin ja laulettiin tutkimukseen osallistuneiden toivomuksesta. Ohjauskäynnin kestoksi muodostui näin 1,5 tuntia, josta kolmannes oli liikunnallista harjoittelua ja loppuaika keskustelua ja yhteislaulua kitarasäestyksellä. Kaikki tutkimukseen osallistuneet saivat olla mukana omien liikuntaohjelmiensa laadinnassa ja räätälöinnissä. Liikuntaohjelmien noudattaminen jäi kuitenkin tutkimukseen osallistuneiden omalle vastuulle lukuun ottamatta kerran kuussa tehtyjä ohjauskäyntejä. Tutkimukseen osallistuneilta ja heidän kodeistaan pyrittiin poistamaan lisäksi kaikki havaitut kaatumisten vaaratekijät; toimenpiteet tehtiin yhteistyössä kotihoidon henkilökunnan kanssa. Tutkimukseen osallistuneiden kaatumisvaaraa, liikuntakykyä, itse arvioitua terveyttä ja mielialaa arvioitiin erilaisilla mittareilla (mm. SPPB ja GDS-15) tutkimuksen alussa ja lopussa eli seitsemän kuukauden seuranta-ajan jälkeen sekä liikuntakykyä myös tutkimuksen puolivälissä. Tutkimus osoitti interventioiden vaikuttaneen tutkimukseen osallistuneisiin seuraavasti: kaatumisvaara pieneni viidellä ja pysyi samana kahdella; samoin liikuntakyky parani viidellä ja pysyi samana kahdella; itse arvioitu terveys pysyi samana viidellä, nousi yhdellä ja laski yhdellä; mieliala parani neljällä ja pysyi samana kolmella.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että myös sellaisella moniosaisella, yksilöllisesti suunnitellulla kaatumisten ehkäisyohjelmalla, joka toteutetaan kokonaan kotioloissa ja jonka ohjattuja liikuntaharjoituskertoja on ainoastaan kerran kuukaudessa, on myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden kaatumisvaaran vähenemiseen, liikuntakykyyn ja mielialaan. Tutkimus osoitti, että keskustelu ja yhteislaulu soveltuvat hyvin osaksi moniosaista kaatumisten ehkäisyohjelmaa.