Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • LAB-ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • LAB-ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

Uudisrakennuskohteiden jätteet ja niiden hyödyntämismahdollisuudet

Lemola, Teemu (2022)

 
Avaa tiedosto
Opinnäytetyö_Lemola_Teemu (2.485Mt)
Lataukset: 


Lemola, Teemu
2022
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202202112396
Tiivistelmä
Rakentamisen sektorilla syntyy Suomessa kaivostoiminnan jälkeen eniten jätettä. Vaikka kiertotalouden mukainen toiminta ja materiaalitehokkuus ovat olleet suosiossa suhteellisen pitkään, on alalla vielä paljon tehtävää esimerkiksi työmaiden jätteiden lajittelun ja niiden hyödyntämisen kanssa. Vuoteen 2020 mennessä olisi 70 % rakennus- ja purkujätteestä pitänyt kierrättää muutoin kuin energiana, mutta tähän ei kuitenkaan Suomessa päästy. Suuri osa polttokelpoisesta jätteestä hyödynnetään Suomessa energiana, vaikka niiden kierrättämiselle materiaalina olisi paljon potentiaalia.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää uudisrakentamisessa syntyvien jätteiden hyödyntämismahdollisuudet. Työn ensimmäisessä vaiheessa jätemäärien syntymistä tarkasteltiin Hartela Etelä-Suomi Oy:n kerrostalon uudisrakennustyömaalla Lahdessa ja toisessa vaiheessa syntyneille jätejakeille etsittiin hyödynnyskohteet. Kohteet pyrittiin löytämään ensisijaisesti Päijät-Hämeen alueelta ja niitä etsittiin kirjallisuusselvityksenä sekä tiedustelemalla paikallisilta toimijoilta. Opinnäytetyön työ- tai ohjausryhmään kuuluivat tai osallistuivat Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Insinööritoimisto Lepistö Oy ja Ympäristöministeriö.

Tehdyn selvityksen myötä onnistuttiin kartoittamaan uudisrakentamissa syntyville jätteille erilaisia tämänhetkisiä hyödyntämismahdollisuuksia niin Päijät-Hämeen alueella, kuin muuallakin. Kyseisellä työmaalla onnistuttiin saavuttamaan rakennus- ja purkujätteelle asetettu 70 % kierrätysastetavoite, joka oli työmaan osalta 70,5 %. Tavoitteen saavuttamisessa oli suuressa osassa hyvä suunnittelu yhdessä jätehuoltoyhtiön kanssa ja esimerkiksi kierrätyspuun erilliskeräys. Puujätteen materiaalihyödyntämisellä todettiin olevan iso merkitys kierrätysasteen nostamisessa, sillä sitä syntyy betonijätteen jälkeen eniten ja tällä hetkellä se päätyy suurimmaksi osaksi energiahyödynnykseen.
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste