Todellisuuden kudelma: ulkoisen ja sisäisen ulottuvuuden suhteet taiteen ja maalauksen näkökulmasta

Abstract

Todellisuuden kudelma levittäytyy eteemme eloisana kaaoksen ja järjestyksen leikkikenttänä. Näemme sen heijastukset silmiemme verkkokalvoilla, kuulemme sen värähtelyt korvissamme, maistamme sen maut, haistamme sen hajut ja tunnemme sen kosketuksen ihollamme, luissa ja ytimissämme. Todellisuus avautuu eteemme järkähtämättömänä, kuin maailman valtavimmat vuoret, armottomana kuin valtamerien hurjimmat myrskyt, uhkaavana kuin universumin suurimmat mustat aukot, kirkkaana kuin avaruuden energisimmät tähdet ja salaperäisenä kuin materian pienimmät säikeet. Samalla myös loputtomuus levittäytyy ympärillemme: eteemme ja taaksemme, yllemme ja allemme – ikuisuus: aika ja tila ilman alkua tai loppua; äärettömyys. Ja tuon äärettömyyden keskellä seisomme me: kaksijalkaiset, kädelliset ihmisolennot huolettomina, elokkaina, rakastuneina, yksinäisinä, rohkeina, jääräpäisinä, viisaina ja typertyneinä. Osana sitä kaikkea. Omien todellisuuksiemme kulminaatiopisteissä koemme maailman ja pyrimme ymmärtämään kokemamme, sekä käsittämään sen merkityksen itsellemme.