Myyntityön kehittäminen henkilökunnan näkökulmasta
Turkulainen, Ksenija (2022)
Turkulainen, Ksenija
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205067560

Tiivistelmä
Kaupan ala elää ja kasvaa jatkuvasti. Sen johdosta myös asiakaspalvelu laajentuu ja myyntityö kehittyy kovaa vauhtia. Tärkeää on pysyä mukana muutoksissa ja kehittyä jatkuvasti niin yksilönä kuin yhteisönä.
Opinnäytetyön aiheena oli myyntityön kehittäminen Satakunnan alueella toimivassa urheilualan yrityksessä. Tavoitteena oli tutkia ja selvittää mahdollisia kehityskohteita myynnin kehittämisen avuksi. Työssä pyrittiin ratkaisemaan tutkimuksen avulla esille tulleita haasteita myyntityön kehityksen kannalta sekä hakemaan uusia näkökulmia kehityksen ylläpitämiseksi.
Työn teoriaosuudessa tarkasteltiin kahta pääaihetta: Osto- ja myyntiprosesseja ja niiden toimintaa kuluttajien sekä yrityksen kannalta, sekä yleistä myyntityötä, sen tavoitteita ja kehitystä, syventyen adaptiiviseen myyntityöhön, jota hyödynnetään kohdeyrityksessä. Tavoitteena oli käsitellä aiheet perusteellisesti, ottaen huomioon kohdeyrityksen toimintatavat ja mahdollisuudet myynnin kehittämiseen sekä yrityksen suorituskyvyn.
Opinnäytetyön tutkimuksellinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena, jossa puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla selvitettiin yrityksen henkilökunnan näkemyksiä myyntityön haasteista ja niiden kehittämisestä. Opinnäytetyön tuloksina saatiin kohdeyritykselle hyvin sovellettavissa olevia ehdotuksia myyntityön kehittämisen kannalta. Tulokset viittaavat siihen, että henkilökunnan jatkuva kouluttautuminen alalla sekä prosessien tehostaminen voisi mahdollistaa myynnin kehityksen.