Kustannusten jakautuminen jakelukanavien toimijoiden välillä Case: Suloin
Relander, Timo; Usvola, Tero (2014)
Relander, Timo
Usvola, Tero
Laurea-ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405147932

Tiivistelmä
Työn lähtökohtana oli Suloin hankkeelle tehtävä tutkimus kustannuksien jakautumisesta jakelukanavien toimijoiden kesken. Suloin hanke keskittyy tukemaan Etelä-Suomen elintarviketeollisuuden yrityksien toimintaa kansainvälistyvillä markkinoilla. Tutkimuksen tuloksia tulisi voida hyödyntää elintarviketeollisuuden yrityksien tarpeisiin.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkastellaan jakeluketjun toimintaa teorian kannalta, sekä tutkitaan toimintolaskennan käytänteitä ja malleja. Jakeluketjut muodostavat yrityksen toiminnan ytimen, sillä jakeluketjuihin kuuluvat koko yrityksen toiminta alkutuotannosta jakeluun. Toimintolaskenta on merkittävässä roolissa nykypäivän yrityksien johtamisessa. Toimintolaskenta antaa erityisesti johdolle työkaluja toiminnan suunnitteluun. Lisäksi siitä saadaan informaatiota kustannuksien jakautumisesta ja siitä minkä verran mikäkin toiminto kuluttaa tärkeitä yrityksen resursseja.
Tutkimus toteutettiin yhdessä kahden eri elintarviketeollisuuden toimijan kesken. Haastattelut suoritettiin yrityksien toimipisteissä ja ne toteutettiin teemahaastattelulla. Teemahaastattelun avulla saatiin arvokkaita tuloksia yrityksien avoimen suhtautumisen ansiosta. Tutkimuksessa haluttiin saada tietoa esimerkkituotteen avulla kunkin yrityksen tavasta jakaa kustannukset. Kustannuksien kokonaismäärä oli myös tutkimuksen mielenkiinnon aiheena.
Tutkimustulokset osoittivat yhtenäisesti kuinka tärkeää toimintolaskennan käyttäminen yrityksen tulokselle on. Erityisesti tuli esille kuinka arvokkaassa roolissa toimintolaskenta oli tuotteiden kustannuksien selvittämisessä. Toimintolaskennan avulla selvisi erityisesti yrityksille, kuinka tärkeässä roolissa raaka-aineiden hinta oli. Pienikin raaka-aineiden hinnan vaihtelu vaikutti suoraan yrityksen toiminnan kannattavuuteen. Toisaalta tämä johti muiden kustannuksien minimointiin, jotta pystyttäisiin varautumaan raaka-aineiden hintojen vaihteluun. Tämä onkin tavanomaista elintarviketeollisuuden yrityksille. Jakeluketjun tutkiminen toi esille, myös miten tutkittavan yrityksen koko vaikutti jakeluketjun kokonaisvaltaiseen hallintaan.