Suunnitelmallisuus hyvän perehdytyksen perustana - tavoitteellinen perehdytyssuunnitelma Helsingin kotisairaalaan

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää Helsingin kotisairaalan perehdytystä päivittämällä perehdytyssuunnitelma vastaamaan tämän päivän perehdytyksen vaatimuksia. Tavoitteena oli edistää sairaanhoitajien perehtymistä kotisairaalatyöhön sekä nostaa perehdytyksen laatua edistämällä työn sujuvuutta.

Teoreettinen viitekehys koostettiin perehdyttämiseen liittyvistä tutkimuksista ja ammattikirjallisuudesta. Aluksi viitekehyksessä keskityttiin perehdyttämiseen yleisesti. Tämän jälkeen käsiteltiin perehdytysprosessia ja perehdytyssuunnitelmaa sekä käytiin läpi perehdytyksen tavoitteita ja hyötyjä. Lopuksi kuvattiin Helsingin kotisairaalan tämänhetkistä perehdytystä.

Opinnäytetyö tehtiin soveltaen toimintatutkimuksen menetelmiä. Pääpaino oli keskustelua edistävissä ja osallistavissa menetelmissä. Tutkimuksellisen osuuden tiedonkeruu toteutettiin kolmella fokusryhmähaastattelulla. Ryhmähaastattelut analysoitiin teemoittelua käyttämällä. Ryhmähaastatteluiden tuloksia hyödynnettiin kehittämistehtävässä, jonka tuotos työstettiin työpajassa dialogisella keskustelulla ryhmätyön omaisesti.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että hyvä perehdytys on tarkkaan suunniteltua ja yksilölliset tarpeet huomioivaa työhön opastamista, joka vaatii perehdyttäjältä ammattitaitoa, vuorovaikutustaitoja ja motivaatiota. Kotisairaalan tämänhetkinen perehdytys koettiin hyväksi, mutta myös kehittämistarpeita löydettiin. Tärkeäksi koettiin tiedonkulun ja tiedon saatavuuden parantaminen. Tärkeää olisi myös kiinnittää huomiota perehdytyksen jatkuvuuteen perehdytysjakson jälkeen. Perehdytysohjeiden tulisi olla ajantasaiset ja helposti sähköisenä saatavilla yhdestä paikasta. Perehdytyssuunnitelmalta toivottiin tavoitteellisuutta. Sen tulisi olla tarkoin jäsennelty ja vaiheittain etenevä. Vastuut ja tieto tulisi jakaa pienempiin osiin. Lisäksi perehdytyssuunnitelman tulisi sisältää tarkastuslistat läpikäytäviä asioita varten. Näitä tuloksia hyödyntäen työstettiin tavoitteellinen perehdytyssuunnitelma, jossa perehdytys kuvattiin vaihe kerrallaan prosessinomaisesti sekä esihenkilön, perehdyttäjän että perehtyjän näkökulmasta.

Johtopäätöksenä on, että perehdytykseen liittyvä valtava tietomäärä voi uuvuttaa sekä perehtyjän että perehdyttäjän, joten on tärkeää, että tietoa tarjottaisiin pienempiin osiin jäsenneltynä. Perehdytyksen tavoitteet tulisi olla tiedossa kaikilla osapuolilla, jotta tiedetään mitä perehdytyksellä tavoitellaan. Kehittämistehtävänä työstetyllä uudenlaisella perehdytyssuunnitelmalla pyritään siihen, että kaikki perehdytyksen osapuolet saisivat nopeasti kuvan perehdytyksen tavoitteista, vastuista ja sisällöstä, mutta tarkempi sisältö avautuu vaihe kerrallaan tarkastuslistojen takaa. Jatkossa olisi hyvä tutkia sitä, miten uusi perehdytyssuunnitelma toimii käytännössä, millaisia mielipiteitä se herättää ja sujuvoittaako se perehdytystä. Konkreettisena kehittämisehdotuksena voisi olla mentorointiohjelman käyttöönotto Helsingin kotisairaalassa.