Lapsenhuoltolain uudistus (190/2019): saiko tuomioistuin keinoja puuttua vieraannuttamiseen?
Halen, Anni (2023)
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023061624082
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023061624082
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia vieraannuttamisen esiintymistä tuomioistuimeen päätyvissä huolto- ja tapaamisriidoissa sekä tarkastella yksittäisen lakimuutoksen heijastumista oikeuskäytäntöön. Päätavoitteena oli selvittää, tunnistetaanko vieraannuttamista oikeuskäytännössä ja onko lakimuutos helpottanut ongelmaan puuttumista.
Vieraannuttaminen tunnustettiin Suomessa oikeudellisena ongelmana vuonna 2019, kun laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta (190/2019) uudisti aiemman lapsenhuoltolain (361/1983). Toistaiseksi vieraannuttamista koskeva tieteellisesti tutkittu tieto on ollut niukkaa ja hajanaista. Aihe on kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittävä ja ajankohtainen, mistä kertoi myös tarve lain uudistamiselle. Kootusta tiedosta hyötyvät niin juridiikan parissa työskentelevät, kuin alan opiskelijatkin. Tietoa voidaan käyttää ja jakaa myös lapsioikeuden sidosryhmissä.
Työn alussa määriteltiin vieraannuttaminen terminä sekä tutkittiin sen yleisyyttä ja tunnistettavuutta. Lisäksi selvitettiin, miten lapsenhuoltolain uudistus (190/2019) suhtautuu vieraannuttamiseen, tutkimalla lain esitöitä ja vertaamalla sitä aiempaan lapsenhuoltolakiin (361/1983). Lopuksi pohdittiin nykyistä tilannetta ja esiteltiin työssä nousseita kehitysideoita.
Opinnäytetyön tutkimusmenetelmä oli oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Oikeusdogmaattisessa tutkimuksessa tarkastellaan tutkimusongelmaa ajantasaisen lainsäädännön sekä asetusten ja oikeuskäytännön pohjalta. Teoreettisen viitekehyksen muodostivat lapsenhuoltolain uudistus (190/2019) ja sen esityöt, oikeuskirjallisuus, tieteelliset artikkelit, ylempien oikeusasteiden ratkaisut sekä kolmen käräjätuomarin asiantuntijahaastattelut. Empiiristä haastattelututkimusta ei irrotettu erilliseksi osiokseen, vaan sen ja muiden lähteiden tulokset muodostivat eheän kokonaisuuden.
Lopputuloksena voidaan todeta, lakimuutoksen luoneen vieraannuttamiselle ensimmäisen oikeudellisen viitekehyksen, mutta matka on vielä alussa. Vaikka vieraannuttaminen tunnistettaisiin tuomioistuimissa, lakimuutos ei antanut konkreettisia keinoja puuttua siihen. Tilanteen purkaminen on haastavaa. Eikä esimerkiksi, lähivanhemmuuden siirtämistä vieraannutetulle vanhemmalle voida pitää lähtökohtaisesti lapsen edun mukaisena. Hallituksen esityksessä (88/2018) mainitut ehdotukset moniammatillisuuden hyödyntämisestä ovat avainasemassa, koska huomio tulisi jatkossa kohdistaa tuomioistuimen ulkopuolisiin, ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.
Vieraannuttaminen tunnustettiin Suomessa oikeudellisena ongelmana vuonna 2019, kun laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta (190/2019) uudisti aiemman lapsenhuoltolain (361/1983). Toistaiseksi vieraannuttamista koskeva tieteellisesti tutkittu tieto on ollut niukkaa ja hajanaista. Aihe on kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittävä ja ajankohtainen, mistä kertoi myös tarve lain uudistamiselle. Kootusta tiedosta hyötyvät niin juridiikan parissa työskentelevät, kuin alan opiskelijatkin. Tietoa voidaan käyttää ja jakaa myös lapsioikeuden sidosryhmissä.
Työn alussa määriteltiin vieraannuttaminen terminä sekä tutkittiin sen yleisyyttä ja tunnistettavuutta. Lisäksi selvitettiin, miten lapsenhuoltolain uudistus (190/2019) suhtautuu vieraannuttamiseen, tutkimalla lain esitöitä ja vertaamalla sitä aiempaan lapsenhuoltolakiin (361/1983). Lopuksi pohdittiin nykyistä tilannetta ja esiteltiin työssä nousseita kehitysideoita.
Opinnäytetyön tutkimusmenetelmä oli oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Oikeusdogmaattisessa tutkimuksessa tarkastellaan tutkimusongelmaa ajantasaisen lainsäädännön sekä asetusten ja oikeuskäytännön pohjalta. Teoreettisen viitekehyksen muodostivat lapsenhuoltolain uudistus (190/2019) ja sen esityöt, oikeuskirjallisuus, tieteelliset artikkelit, ylempien oikeusasteiden ratkaisut sekä kolmen käräjätuomarin asiantuntijahaastattelut. Empiiristä haastattelututkimusta ei irrotettu erilliseksi osiokseen, vaan sen ja muiden lähteiden tulokset muodostivat eheän kokonaisuuden.
Lopputuloksena voidaan todeta, lakimuutoksen luoneen vieraannuttamiselle ensimmäisen oikeudellisen viitekehyksen, mutta matka on vielä alussa. Vaikka vieraannuttaminen tunnistettaisiin tuomioistuimissa, lakimuutos ei antanut konkreettisia keinoja puuttua siihen. Tilanteen purkaminen on haastavaa. Eikä esimerkiksi, lähivanhemmuuden siirtämistä vieraannutetulle vanhemmalle voida pitää lähtökohtaisesti lapsen edun mukaisena. Hallituksen esityksessä (88/2018) mainitut ehdotukset moniammatillisuuden hyödyntämisestä ovat avainasemassa, koska huomio tulisi jatkossa kohdistaa tuomioistuimen ulkopuolisiin, ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.