Ennusteiden kehittyminen teollisuudessa
Mökkönen, Jussi (2013)
Mökkönen, Jussi
2013
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023082424931

Tiivistelmä
Työn tarkoituksena oli tutkia asiakkaan nimikkeiden ennustetarkkuuden muutosta vuoden aikana. Työn aikana asiakkaalle annettiin palautetta kvartaaleittain heidän ennusteiden ennustetarkkuudesta. Asiakasta pyydettiin tarkastamaan niiden nimikkeiden ennusteita, joissa ennustetarkkuus oli heikoin tai sillä oli suuri rahallinen merkitys. Työssä tehtiin myös kysely siitä kuinka asiakas suhtautui ennusteidensa kyseenalaistamiseen ja kuinka ennustamisprosessia voitaisiin kehittää asiakkaan ja alihankkijan välillä.
Tutkimus oli luonteeltaan toimintatutkimus. Asiakkaan ennusteita tarkasteltiin pääasiallisesti kvantitatiivisilla menetelmillä, mutta tulkinnassa käytettiin myös kvalitatiivista lähestymistapaa.
Työssä käsitellään asiakokonaisuuksia, jotka vaikuttavat ennusteiden muodostumiseen ja ennustetarkkuuteen. Työssä perehdytään kysyntään, toimitusketjunhallintaan, ennustamismenetelmiin ja ennustamisvirheiden laskemiseen. Tämän Iisäksi työssä käsitellään ennustetarkkuutta edistäviä tapoja.
Tutkimuksen aikana asiakkaan nimikkeiden ennustetarkkuudessa ei havaittu merkittävää tarkentumista. Asiakas piti kuitenkin erittäin merkittävänä asiana sitä, että heidän ennusteitaan kyseenalaistetaan rakentavassa hengessä. Näin asiakkaan ja toimittajan välinen yhteistyö ja ennakointi paranee. Työn merkittävin saavutus oli ennustamisosaamisen parantuminen Ojala Groupissa ja asiakkaan ennustamisprosessiin perehtyminen.