Syövästä voi myös parantua : Potilaiden kokemuksia ohjauksesta ja tuesta syöpädiagnoosin varmistuttua
Vistbacka-Granlund, Johanna (2013)
Vistbacka-Granlund, Johanna
2013
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023091125557

Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syöpään sairastuvien potilaiden kokemuksia potilasohjauksesta ja tuesta syöpädiagnoosin varmistuttua sekä tuoda esille potilaiden kehittämishaasteita potilasohjaukselle ja tukemiselle. Tutkimus oli laadullinen. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat viisi syöpään sairastunutta potilasta. Sairastumisesta oli kulunut 1-13 vuotta. Tutkimusaineisto kerättiin elokuussa ja syyskuussa 2012.
Tutkimustulokset näyttävät, että syöpään sairastuneet potilaat kokevat ohjaamisen heti diagnoosin saatua eri tavalla. Osa oli saanut mielestään ohjausta riittävästi ja osa toivoi enemmän ohjausta. Suurin osa ohjauksesta oli annettu suullisesti. Olemassa olevia esitteitä ei oltu huomattu antaa potilaille ohj auksen yhteydessä. Tutkittavat toivoivat enemmän ohjausta ravinnosta. Tutkimustulokset näyttävät myös, että syöpään sairastuneet potilaat kokevat saavansa parasta tukea omalta perheeltä. Myös ystäviltä ja työkavereilta koettiin saatavan tukea. Vertaistukea saatiin syöpäyhdistyksestä, jossa kaikki tutkittavat olivat aktiivisia.
Kehittämishaasteeksi tutkittavat mainitsivat muun muassa esitteen, jossa olisi kaikki olennainen tieto syöpään sairastuessa. Myös ravinnosta ja terveellisistä elämäntavoista toivottiin enemmän ohjausta. Vaihtoehtohoidoista toivottiin enemmän tietoa. Enemmän kokonaisvaltaista hoitoa toivottiin, että ei hoidettaisi vain syöpää vaan koko ihmistä.