Erikoisliikkeen sijainti kilpailutekijänä
Myllylahti, Markus (2012)
Myllylahti, Markus
2012
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023091825916
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023091825916
Tiivistelmä
Erikoisliikkeiden asema on muuttunut uuden trendin myötä, jossa kaupunkien ja taajamaalueiden laitamille perustetaan paljon kuluttajia kerääviä ostoskeskuksia ja hypermarketteja. Kuluttajat ovat yhä enemmän tottuneet ostamaan kaiken saman katon alta, joten erikoisliikkeiden on pysyttävä mukana saadakseen asiakkaita. Tutkin, kuinka asiakkaat kokevat näihin keskuksiin muuttaneet erikoisliikkeet suhteessa perinteisiin omissa liiketiloissa toimiviin erikoisliikkeisiin. Sivussa tutkin myös suhtautumista verkkokauppaan, koska yhä useampi erikoisliike luo sellaisen tukeaksen myyntiä ja tavoittaakseen asiakkaita laajemmin.
Tutkimuksessa kysyttiin kuluttajien mielipidettä kyselytutkimuksella. Tämän lisäksi kysyttiin mielipidettä eräältä erikoisliikkeen pitäjältä, jonka liike muutti liikkeensä kauppakeskuksesta kaupungin keskustaan omiin liiketiloihin. Tuloksista kävi ilmi, että omissa tiloissa toimivaa erikoisliikettä arvostetaan tuotteiden ja palvelun osalta huomattavasti enemmän kuin kauppakeskuksissa sijaitsevaa erikoisliikettä. Toisaalta kauppakeskuksessa sijaitsevassa liikkeessä käy enemmän asiakkaita.
Tutkimuksessa selvitettiin myös erikoisliikkeen houkuttelevuuteen vaikuttavia asioita.