Ethän jätä yksin - Toimintapäivä Utran koulun kolmasluokkalaisille syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi
Tiusanen, Marika; Myller, Piia (2023)
Tiusanen, Marika
Myller, Piia
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023092026076

Tiivistelmä
Yksinäisyys ja syrjäytyminen aiheuttavat lapselle muun muassa ahdistusta, turvattomuuden tunnetta ja oppimisvaikeuksia. Ne heikentävät kokonaisvaltaista hyvinvointia ja lisäävät jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Kouluissa voidaan monin tavoin tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja jokainen koulun jäsen voi omalta osaltaan vaikuttaa syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseen.
Tämä opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä yhteistyössä Joensuun kaupungissa toimivan Utran koulun kanssa. Kohderyhmänä oli koulun kolmasluokkalaiset. Tavoitteena oli antaa tietoa yksinäisyyden ja syrjäytymisen vaikutuksista sekä saada kohderyhmä pohtimaan, kuinka jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseen. Opinnäytetyön tuotoksena oli Utran koululla järjestetty toimintapäivä, jossa käsiteltiin toiminnallisesti syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä näiden ennaltaehkäisemistä.
Saadun palautteen perusteella toimintatuokioilla oppilaat kokivat tulleensa kuulluiksi ja he huomioivat jatkossa muut paremmin. Toimeksiantajan edustajalta saadun palautteen mukaan toimintapäivä oli hyödyllinen ja se herätti oppilaiden keskuudessa tärkeää keskustelua.
Jatkossa voisi tutkia toteutetun työpajatoiminnan vaikutusta. Opinnäytetyön kohderyhmälle voisi toteuttaa myös esimerkiksi vuosittain alakoulun ajan erilaisia aiheeseen liittyviä teemapäiviä, joiden vaikuttavuutta kohderyhmän arkeen voisi tutkia tekemällä jatkotutkimuksia myöhemmin.