Esihenkilötiimin johtaminen kohti parempaa yhteistyötä yrityskulttuurin muutoksen ja johtamisen avulla
Lahtinen, Maaret (2023)
Lahtinen, Maaret
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023113033196

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkälainen tilannekuva eri yksiköissä ja eri esihenkilöillä on yhteistyön tekemisestä esihenkilöiden kesken, sekä löytää syitä siihen, miksi esihenkilöt eivät tee enemmän yhteistyötä keskenään. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin yhteistyön tekemistä saisi lisättyä esihenkilöiden välillä. Tutkimus toteutettiin päivittäistavarakaupan alalla toimivalle yritykselle.
Opinnäytetyön kehittämistehtävänä oli tuottaa yritykselle sellaiset toimenpide-ehdotukset, joiden avulla he voivat lähteä kehittämään esihenkilöiden välisen yhteistyön tekemistä. Opinnäytetyön tietoperusta koostuu johtamiseen, yrityskulttuuriin, esihenkilötyöhön, sekä yhteistyöhön liittyvistä tutkimusartikkeleista ja kirjallisuudesta. Lisäksi tietoa on haettu kirjallisuudesta, joka liittyy kvalitatiiviseen tutkimukseen, haastattelun analyysiin, sekä tutkimusetiikkaan.
Tämä työ on toteutettu tutkimustyyppisenä opinnäytetyönä. Opinnäytetyön avulla pyrittiin pääsemään kiinni työyhteisön johtamiseen ja siihen, miten johtaminen vaikuttaa yhteistyön tekemiseen esihenkilöiden kesken. Siitä syystä tutkimusmenetelmäksi on valikoitunut kvalitatiivinen, eli laadullinen tutkimus. Tutkimus toteutettiin yksilöhaastatteluina ja haastattelut analysoitiin sisällönanalyysin avulla.
Keskeisenä tuloksena opinnäytetyön avulla saatiin selville tilannekuva esihenkilöiden välisestä yhteistyöstä. Tilannekuva saatiin aikaan haastatteluiden ja niistä syntyneiden aineistojen avulla. Siitä käy ilmi yhteistyön tekemistä vaikeuttavat keskeiset haasteet, sekä vahvuudet, jotka helpottavat yhteistyön tekemistä.
Opinnäytetyön tuloksista selvisi, että toimeksiantajayrityksessä on menty yhteistyön tekemisessä paljon eteenpäin. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että yhteistyön lisääminen vaatii vahvaa johtamista yksikön johtajan tasolta. Lisäksi esihenkilöiden välistä yhteistyötä olisi hyvä kehittää kartoittamalla hyviä toimintamalleja kaikista toimintayksiköistä ja levittämällä niitä laajemmin organisaation käyttöön. Systemaattisen työnkierron avulla pystytään kasvattamaan esihenkilöiden osaamista ja ymmärrystä ja sillä on positiivisia vaikutuksia esihenkilöiden välisen yhteistyön lisääntymiseen. Opinnäytetyön tulosten avulla laadittiin kuuden toimenpidesuosituksen lista keinoista, joiden avulla pystytään johtamaan ja lisäämään esihenkilöiden välistä yhteistyötä.