Mistä kuluttaja ostaa? Valintaan vaikuttavat tekijät
Nokelainen, Tuukka (2023)
Nokelainen, Tuukka
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121135962

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli perehtyä syihin, jotka vaikuttavat kuluttajan ostopaikan valintaan. Työssä käydään läpi myös kuluttajan ostokäyttäytymistä ja siihen liittyviä tekijöitä sekä ostoprosessia. Tämän lisäksi tarkastellaan yritysten markkinointia ja sen osallisuutta kuluttajan ostokäyttäytymiseen.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa narratiivista kirjallisuuskatsausta. Katsauksen tarkoituksena oli koota yhteen aiheesta jo tutkittua tietoa pääosin kirjallisuuden avulla. Aihe rajattiin kuluttajan ostokäyttäytymiseen, jotta aiheesta ei tulisi liian laaja. Kirjallisuuden avulla aiheesta saatiin koostettua laaja tietopaketti yritysten ja yksilöiden hyödynnettäväksi.
Tutkimuksen tuloksena selvisi, että kuluttaja valitsee ostopaikkansa monen eri syyn pohjalta. Ostopaikan valintaan vaikuttaa mm. sijainti, hintataso sekä asiakaspalvelu ja ammattitaitoinen henkilökunta. Kuluttajan ostokäyttäytymiseen vaikuttaa useampi tekijä, kuten arvot, asenteet, persoonallisuus, perhe ja kulttuuri. Tutkimuksessa selvisi myös, että markkinoinnilla on suuri rooli yrityksen menestystekijänä ja että digitalisaatio on vaikuttanut ja tulee yhä enemmän vaikuttamaan ihmisten ostokäyttäytymiseen.