Nikotiinituotteet ja alakouluikäiset: opetusmateriaali kouluterveydenhoitajille
Rosenius-Roivainen, Laura; Turunen, Sanni (2024)
Rosenius-Roivainen, Laura
Turunen, Sanni
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202405018619

Tiivistelmä
Suositusten mukaan nikotiinituotteiden käytön ennaltaehkäisyn kannalta erityisen tärkeässä iässä ovat 10–16- vuotiaat nuoret. Heillä on suurempi riski aloittaa nikotiinituotteiden käyttö johtuen muun muassa kaveripiirin sekä ympäristön painostuksesta. Kehittämistyön tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten nikotiinituotteiden käytön aloittamista. Tehtävänä on tuottaa opetusmateriaali nikotiinin haitoista terveydenhoitajien käyttöön.
Kouluterveydenhoitajilla on ennaltaehkäisyssä tärkeä rooli. He voivat omassa työssään kannustaa ja auttaa nuoria nikotiinittomuuteen ja osallistuttaa myös muun perheen mukaan. Merkittävä osa elintapoihin liittyvistä sairauksista aiheutuu nikotiinin haitoista, ja myös niistä aiheutuvat kustannukset ovat suuret.
Kehittämistyön tuotoksena syntyi oppituntimateriaali 5–6 luokkaisille lapsille. PowerPoint -muodossa olevassa työssä on kuvattu useita eri nikotiinituotteita, sekä esitelty niistä aiheutuvia haittoja kaikkialla elimistössä. Materiaali pohjautuu tutkittuun ja ajantasaiseen tietoon ja on helposti saatavilla. Tuotosta voi hyödyntää erilaisissa päihdekasvatuksissa, ja sitä voi jatkokehittää muun muassa laajentamalla ja päivittämällä sisältöä.