Älypuhelimen käytön vaikutukset nuorten uneen : kuvaileva kirjallisuuskatsaus
Suhonen, Tiiatuulia (2024)
Suhonen, Tiiatuulia
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051512328

Tiivistelmä
Lähes jokainen nuori omistaa älypuhelimen ja ne kulkevat mukana joka paikkaan aamusta nukkumaanmenoon asti. Nuoret käyttävät älypuhelimella erityisesti sosiaalista mediaa. Sosiaalisessa mediassa kaikki on avoinna koko ajan ja kaverit tavoitettavissa vuorokauden ympäri. Tämän vuoksi nuoret eivät malta nukkua. Sovellusten sisältö ja älypuhelimen kirkas valo kiihdyttävät mieltä ja voivat pitkittää nukahtamista.
Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tarkoituksena oli selvittää nuorten älypuhelimen käytön vaikutuksia uneen. Aineistoa haettiin PubMed-, EBSCO Academic Search Elite- ja Scopus-tietokannoista. Lisäksi hakua täydennettiin Google Scholar hakukoneen avulla. Aineistoon valikoitui 14 kansainvälistä julkaisua vuosilta 2014–2024. Aineiston luotettavuutta arvioitiin JBI-arviointikriteeristöjen avulla. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla.
Tulosten mukaan älypuhelimen omistaminen oli yhteydessä myöhäisempään nukkumaanmenoaikaan arkisin. Älypuhelimen käyttö iltaisin ennen nukkumaanmenoa oli yhteydessä erityisesti unen keston lyhenemiseen arkisin sekä vuorokausirytmin häiriöihin. Älypuhelinriippuvuus ja ongelmallinen älypuhelimen käyttö lisäsi merkittävästi uniongelmien esiintymistä. Yhteys todettiin erityisesti päiväväsymykseen, lyhyempään unen kestoon ja epäsäännölliseen unirytmiin.
Tulevaisuudessa olisi tärkeää tehdä lisätutkimusta, jotta voidaan täysin ymmärtää nuorten älypuhelimen käytön vaikutuksia uneen. Aiheesta ei löytynyt yhtään tutkimusta suomalaisista nuorista. Tutkimus suomalaisista nuorista olisi erityisen tärkeää, koska älypuhelimilla on merkittävän iso rooli suomalaisten nuorten arjessa