Haavanhoidon periaatteet: yleinen toimintaohje haavanhoitotilanteisiin
Sormunen, Santra (2024)
Sormunen, Santra
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051713050

Tiivistelmä
Yleensä haavat syntyvät ulkoisen tekijän tai sisäisen sairauden seurauksena. Pahimmillaan haava voi uhata potilaan yleistä terveydentilaa, raajaa tai henkeä. Haavat voivat aiheuttaa kantajalleen myös psykososiaalisia ongelmia. Väestömme ikääntyy ja diabeteksen sekä ylipainoisuuden lisääntyminen ovat isoimpia riskitekijöitä siihen, että kroonisten haavojen määrä lisääntyy edelleen tulevaisuudessa. Tämä tulee aiheuttamaan terveydenhuoltojärjestelmällemme entistä suuremman haasteen.
Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena Itä-Suomessa sijaitsevan palveluasumisen yksikön toimeksiannolla. Teoriaperustassa käsitellään yksikön asukkaille yleisimpiä haavatyyppejä eli diabeettisia jalkahaavoja ja painehaavoja, ravitsemuksen tärkeyttä osana haavojen ennaltaehkäisyä sekä myöskin haavanhoitotuotteita ja niiden valintaa.
Opinnäytetyön tuotoksena eli produktiona tuotettiin yleinen toimintaohje haavanhoitotilanteisiin palveluasumisen yksikköön Itä-Suomessa. Ohje pidettiin yksinkertaisena ja helppolukuisena. Hoitohenkilökunta piti ohjetta tarpeellisena ja koki sen hyväksi avuksi hoitotilanteisiin.