Voisit tuoda enkeleitä tullessasi : läsnäolo ja poissaolo osana kuvakerrontaa
Siitari, Anna (2024)
Siitari, Anna
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052615835

Tiivistelmä
Opinnäytetyö tutkii tilaa, ihmisen läsnäoloa ja poissaoloa siinä. Tietoperusta sivuaa muutosta, luopumista ja yksinäisyyttä ajan kulumisen tarkastelun kautta pohtien katsojan roolia valokuvataiteessa. Teksti käsittelee myös valokuvauksen eettisiä lähtökohtia sekä kuvaajan ja kuvattavan välisen suhteen muotoutumista.
Opinnäytetyön taiteellinen osuus on viiden teoksen valokuvainstallaatio, jossa digitaaliset valokuvat yhdistyvät neulanreikäkuviin. Kuvat kertovat tarinaa, jota kuvallisen kerronnan liike ja performatiivisuus kuljettavat eteenpäin. Jopa neulanreikäkuvat ovat kaikessa pysähtyneisyydessään liikkeessä. Ne vangitsevat itseensä liikkeen koko kaaren siinä missä digitaaliset valokuvat pysäyttävät pienen hetken ja antavat vaikutelmaa liikkeestä.