Arvonmääritys WEX Inc.
Tamminen, Niko (2024)
Tamminen, Niko
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052716495

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on suorittaa arvonmääritys vapaiden kassavirtojen mallin avulla yhdysvaltalaiselle pörssiyhtiö WEX:lle ja verrata saatua arvon estimaattia sen hetkiseen markkina-arvoon. Arvonmääritys toteutettiin käyttämällä diskontattujen kassavirtojen mallia. Lisäksi saadun arvon estimaatin lisäksi suoritettiin kassavirtamallin herkkyyttä ennusteisiin sensitiivisyys- ja skenaarioanalyysi. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja käytti aineistonaan yhtiön tilinpäätöstietoja, vuosikertomuksia sekä eri konsulttiyhtiöiden julkaisuja ja raportteja.
Teoriaosuudessa käsiteltiin arvonmääritysprosessia ja yleisiä arvonmääritysmenetelmiä, keskittyen erityisesti diskontattujen kassavirtojen malliin. Lisäksi tutustuttiin yhtiön liiketoimintaan, toimialaan sekä riskeihin. Taloudelliset ennusteet laadittiin tutkijan subjektiivisten näkemysten perusteella, huomioiden yhtiön sen hetkisen taloudellisen kehityksen ja tulevaisuuden kasvunäkymät.
Opinnäytetyön tuloksena muodostui arvio yhtiön osakkeen arvosta. Huomattiin, että markkinoiden arvostustaso kyseiselle osakkeelle oli alhaisempi kuin mitä kassavirtamallin antama tulos. Markkinahintaa myös verrattiin indeksin yleiseen arvostustasoon ja todettiin sen olevan keskimääräistä arvostusta korkeampi. Näiden tulosten perusteella tutkijan subjektiivinen näkemys on, että yhtiön osake on oikein hinnoiteltu arvonmäärityshetkellä. Lisätutkimuksena aiheelle voisi olla esimerkiksi oman ja vieraan pääoman kustannuksiin vaikuttavien tekijöiden tarkempi kvantitatiivinen tutkimus siitä, että vaikuttaako näiden komponenttien liiallinen optimoiminen negatiivisesti arvonmäärityksen lopputulokseen.