Sakkovankien päihdekuntoutukseen sijoittaminen

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli työntekijöiden haastattelun avulla selvittää sitä, miten sakkovankihankkeen aikana laaditut toimintamallit ovat hankkeen jälkeen toteutuneet työskentelyssä. Tutkimus oli laadullinen, tarkoituksena oli tuoda esille työntekijöiden subjektiivisia kokemuksia työskentelystä ulkopuolisen päihdekuntoutuksen parissa ja heidän kokemia kehityskohtia. Lomakekyselyyn osallistui yhteensä yhdeksän työntekijää. Alueena oli Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskus sekä Hämeen ja Pirkanmaan rikosseuraamuskeskus. Haastatteluun osallistui työntekijöitä sekä vankiloista, että yhdyskuntaseuraamustoimistoista. Aineisto analysoitiin teema-analyysillä. Tietoperustana toimi aikaisemmat tutkimukset sakko- ja lyhytaikaisvangeista, sakkovankihankkeen aikana laaditut toimintamallit ja siihen liittyneet tutkimukset, sekä päihdeongelmien ja päihdekuntoutuksen merkitys uusintarikollisuuteen.

Tuloksista kävi ilmi, että ulkopuoliseen päihdekuntoutukseen sijoittamisen prosessi pitää sisällään useita työvaiheita ja on aikaa vievää. Ennakollinen valmistelu jo siviilissä nähtiin tärkeänä ja siihen on pyritty. Työntekijät kokivat ulkopuolisen päihdekuntoutuksen tärkeänä, mutta työllistävänä. Toimiva yhteydenpito eri yksiköiden välillä koettiin erittäin tärkeäksi sujuvan prosessin kannalta, mutta tässä moni vastaajista oli kokenut haasteita. Haasteisiin vaikutti muun muassa eriävät toimintamallit ja epäselvyys yhteyshenkilöistä.

Sakkovankihankkeen aikana kehitetyt toimintamallit ja sijoituksen prosessi itsessään on tutkimuksen perusteella toimiva, mutta kehitettävää vielä on. Toiminnan piti hankkeen jälkeen jatkua normaalisti, mutta vähäisten resurssien ja liian vähäisen perehdyttämisen takia se ei ole sujunut niin mutkattomasti. Toimintamallien tulisi vakiintua ja selkeytyä, jotta ne olisivat valtakunnallisesti samat. Resursseja tulisi lisätä tai kohdentaa tarkemmin ulkopuolisen päihdekuntoutuksen aiheuttaman suuren työmäärän takia.

The purpose of this bachelor’s thesis was to find out how procedures that were developed in the Fine Defaulter and Short-Term Prisoner Project take place after project completion. A qualitative method was applied in this thesis. The aim was to highlight employees’ subjective experiences of substance abuse rehabilitation placements. Questionnaires were sent out and nine employees took part in the study. Participants worked in the Prison and Probation Centre of Hämeenlinna and Prison and Probation Centre of Häme and Pirkanmaa. Theoretical background of this thesis included previous studies of fine defaulters and short-term prisoners, reports and studies of the Fine defaulter and Short-term Prisoner Project, as well as the impact of substance abuse problems and rehabilitation on recidivism.

The findings showed that the placement process in substance abuse rehabilitation contains several stages, and it is time consuming. Preliminary preparation of rehabilitation was seen important, and it was the aim. According to the employee’s substance abuse rehabilitation placements for defaulters and short-term prisoners are important but burdensome. Effective communication between different units was seen essential for the placement process but many respondents had experienced difficulties in communication. The challenges were influenced by different procedures between units and vagueness of the right contact persons.

The procedures that were developed in the Fine defaulter and Short-term Prisoner Project and the process of placement are functional but still need development. The operation was meant to continue normally after the project ended, but because of the low resources and too little introduction for the employees, it has not been so straightforward. Procedures should become established nationally. Resources should be increased or targeted more accurately because the substance abuse rehabilitation placements cause a great amount of work.