Työhyvinvoinnin tukeminen työyhteisöä osallistamalla: kehittämissuunnitelma työyhteisölle
Kääriäinen, Karoliina; Kokko, Karoliina (2024)
Kääriäinen, Karoliina
Kokko, Karoliina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024053119084
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024053119084
Tiivistelmä
Opinnäytetyömme on tutkimuksellinen kehittämistyö, jonka tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa kehittämissuunnitelma tukemaan ja ylläpitämään toimintayksikön työhyvinvointia. Kehittämissuunnitelma laadittiin osallistavassa työpajassa aiemmin tehdyn sähköisen kyselytutkimuksen pohjalta. Kyselytutkimus oli osa opinnäytetyömme tiedonkeruumenetelmää, joka toteutettiin joulukuussa 2023. Toimeksiantajamme on Etelä-Pohjanmaan maakunnassa sijaitseva alaikäisten sosiaalipalveluita tuottava organisaatio. Kyselytutkimukseen vastaajat ja työpajatyöskentelyyn osallistuneet henkilöt kuuluivat toimeksiantajamme työyhteisöön. Työpaja pidettiin tietoperustaa ja kyselytutkimusta hyödyntäen helmikuussa 2024. Työpajassa menetelmäksi valikoitui pienryhmätyöskentely. Opinnäytetyömme tuloksista nousi esille, että työhyvinvointia edistää muun muassa työyhteisön keskinäinen vuorovaikutus, esihenkilötyön johdonmukaisuus sekä selkeät toimintaohjeet. Lisäksi työn ja vapaa-ajan yhdistämisellä sekä työvuorosuunnittelulla oli merkitystä työssä jaksamiseen. Opinnäytetyömme tuotoksena syntyi työyhteisölle työhyvinvointikysely sekä kehittämissuunnitelma jatkotyöskentelyyn sekä ensimmäiselle vuosineljännekselle kehittämissuunnitelma. Työpajassa syntyneet ideat ja tuotokset kirjattiin ylös ja annettiin toimintayksikölle jatkotoimenpiteitä varten. Ennakkoon tehty ja analysoitu kyselytutkimus mahdollisti työpajan toteutumisen. Opinnäytetyömme tuotosta voidaan tulevaisuudessa hyödyntää toimintayksikössä työhyvinvointia tukevana menetelmänä ja seurantavälineenä kehittämiskohteiden tarkastelussa.