Sammutusjätevesien hallintasuunnitelma UPM Joensuun vaneritehtaalle
Varonen, Henna (2024)
Varonen, Henna
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060219751

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli laatia sammutusjätevesien hallintasuunnitelma Joensuun vaneritehtaalle. Suunnitelman tekoa varten täytyi selvittää kemikaalit, jätteet ja muut vaaralliset aineet, joita voisi joutua sammutusjätevesien mukana ympäristöön. Myös tehdasalueen sadevesiviemäröinnit, paloturvallisuusasiat sekä tietoja ympäristöstä tarvittiin hallintasuunnitelman laatimisessa. Lisäksi selvitettiin kolme tuntia kestävän tulipalon sammutustyön aikana käytettävän sammutusveden määrä.
Sammutusjätevesien määrää arvioitiin käytetyn sammutusveden määrän perusteella, ja sen perusteella sammutusjätevesiä voi muodostua arviolta noin 600–1000 kuutiota. Ne päätyvät tehtaalta sadevesiviemäriin, joka johtaa lopulta Pielisjokeen. Sammutusjätevesien hallinnan kannalta tärkeintä on sulkea tämä sadevesilinja sulkuventtiilistä. Tämän jälkeen vesiä alkaa kerääntyä tehtaan sisätiloihin, joissa voidaan hallitusti kerätä noin kolmasosa sammutusjätevesistä. Lisäksi vesiä voi valua tehtaan lattiatason alla olevaan kanaaliin, josta ne eivät pääse leviämään ympäristöön. Lisäksi tehdasalueella sijaitsevalle tukkikentälle voidaan tehdä patoamisratkaisuja, jos vettä alkaa nousta sadevesikaivosta kentälle.
Joensuun vaneritehtaalla on todellinen tarve sammutusjätevesien hallintasuunnitelmasta ja se voidaan liittää tehtaan sisäiseen pelastussuunnitelmaan. Sammutusjätevesiä voi muodostua todella suuri määrä, joten niiden hallinta on melko haastavaa. Tehtaalla on kuitenkin olemassa tiloja, joihin vesiä voidaan hallitusti kerätä, mutta niiden siirtäminen muualle jatkokäsiteltäviksi on aloitettava hyvissä ajoin.