Pienyrityksen liiketoiminnan kehittäminen : case Sotkamon Lahjapuoti
Koskensalmi, Lotta (2009)
Koskensalmi, Lotta
2009
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024062023763
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024062023763
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoitus oli luoda liiketoiminnan kehittämissuunnitelma Sotkamolaiselle pienyritykselle. Pienyrityksessä on tapahtunut omistajanvaihdos lokakuussa 2007 ja uusi omistaja halusi tehdä asiakaskyselyn yrityksestään, jonka perusteella yritystä sitten lähdettäisiin kehittämään jatkossa asiakassuuntautuneemmaksi. Kyselyyn saatiin tutkimuksen tavoitteiden kannalta riittävä otos (114 vastaajaa), minkä pohjalta lähdettiin miettimään yrityksen kehittymismahdollisuuksia liikeidean, kilpailutilanteen, markkinoinnin, asiakkaiden sekä asiakaspalvelun kannalta.
Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisena toimintatutkimuksena eli hankkeen puitteissa toteutettiin liikkeessä asiakaskysely ja samalla opinnäytetyön tekijä toimi osallisena yrityksen toiminnassa. Kokonaisuudessaan kyselystä saadut vastaukset yllättivät tuloksellaan positiivisesti, mutta silti yrityksellä on muutama tärkeä kehittämisen kohde edessään. Yritys joutuu jatkossa tekemään suuria päätöksiä toimitilojen sijainnin, yrityksen nimen ja markkinoinnin lisäämisen suhteen sekä pienempiä päätöksiä yksittäisten tuotteiden lisäämisestä tuotevalikoimaan ja käytettävien markkinointikanavien suhteen.