Suomalaisten konepajayritysten etabloituminen Kiinaan
Juosila, Arttu (2008)
Juosila, Arttu
2008
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024091325100

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää syitä miksi niin moni suomalainen konepajaalan yritys on etabloitunut Kiinaan viime vuosien aikana. Lisäksi työssä selvitettiin sitä kuinka etabloitumisprosessi on tapahtunut ja millä perusteella päätöksiä asian tiimoilta on tehty. Syy aiheenvalintaan oli se, että olen itse ollut opiskelijavaihdossa Kiinassa ja maa on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen minuun.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa on selvitetty minkälainen maa ja toimintaympäristö Kiina on etabloitua ja toimia. Lisäksi työssä on kerrottu minkälaisille markkinoille konepajayritykset joutuvat mennessään Kiinaan. Myös konepajateollisuudesta niin Suomessa kuin Kiinassa on kerrottu. Lisäksi teoriaosuudessa on kerrottu erilaisista etabloitumismuodoista ja lopuksi on kuvailtu kuinka itse tutkimus on suoritettu.
Työhön kuului kvalitatiivinen tutkimus joka suoritettiin haastattelututkimuksena. Haastateltavana oli kuusi henkilöä joiden työnkuvaan Kiina liittyy tai on liittynyt hyvin voimakkaasti. Henkilöt olivat siis hyvin kokeneita, todellisia Kiinankaupan ammattilaisia. Haastatteluista saadut vastaukset olivat hyvin johdonmukaisia ja valaisevia. Haastatteluista saadut vastaukset antoivat vastauksia myös tutkimusongelmaan.
Tutkimuksen perusteella syitä miksi Kiinaan on päätetty etabloitua, on ollut lähinnä Kiinan tarjoamat valtavat, nopeasti kasvavat, markkinat. Kiinassa alati kasvava länsimaisten yritysten toiminta sekä kehittyvä kiinalainen teollisuus on luonut tarpeen konepajayrityksille, jotka valmistavat tuotteita lähinnä yritysten tarpeisiin. Lisäksi Kiinan tarjoamat kustannusedut mainittiin yhdeksi syyksi.