Imatran Kruununpuiston metsänterveyden arvio
Piironen, Salla (2024)
Piironen, Salla
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112529840

Tiivistelmä
Imatran Kruununpuiston metsänterveyden tila on viimevuosien aikana heikentynyt erilaisten bioottisten tuhojen yhteisvaikutuksista. Merkittävimpiä tuhonaiheuttajia on ollut kirjanpainaja ja juurikääpä, jotka ovat heikentäneet huomattavasti puiston metsänterveyttä ja aiheuttaneet siellä laajoja tuhoja. Tämän seurauksena myös abioottiset tuhot ovat huomattavasti lisääntyneet, jotka tekevät puistosta jopa vaarallisen.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli päivittää Imatran kaupungille Kruununpuiston metsänterveyden arvio ja tehdä sen pohjalta puistolle hoitosuunnitelma. Kehittämistyössä selvitettiin puuston kunto ja metsätuhojen laajuus. Metsänterveyden arvio tehtiin maastotyöskentelynä ja apuna hyödynnettiin aikaisempaa Kruununpuiston metsänterveyden arvion raporttia. Näiden tietojen pohjalta suunniteltiin tarvittavat toimenpiteet huomioiden puiston turvallinen käyttö ja luontoarvot.
Metsänterveyden arvion perusteella selvisi, että bioottiset tuhot ovat levinneet ja heikentäneet puuston tilaa entisestään. Puiston metsänterveyden kohentamiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi huonokuntoisia ja vaarallisia puita tulisi poistaa. Poistetut puut tulisi kuljettaa mahdollisuuksien mukaan alueelta pois tai kuuset tulisi kuoria tai peittää, jotta kirjanpainajan leviämisriski olisi pienempi. Tulevaisuudessa metsänterveyden arvio täytyy päivittää ja hoitosuunnitelmaa tulee muokata metsän kehityksen ja puistossa tehtyjen toimenpiteiden mukaan.