Murha, elinkautinen ja suomalainen henkirikos
Sandelin, Joonas (2024)
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112530051
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112530051
Tiivistelmä
Opinnäytetyö käsittelee elinkautista vankeutta, murhasta tuomitsemisen perusteita kahden (2) oikeustapauksen pohjalta ja tekijöiden sekä uhrien taustoja.
Rikoslain (39/1889) 21 luvun 2 pykälässä määritellään rikokset, joista henkilö voidaan tuomita elinkaudeksi vankeuteen. Opinnäytetyö avaa tarkemmin niitä asioita, mitkä painavat tuomioistuimen käsittelyssä, kun arvioidaan murhan tunnusmerkistön täyttymistä.
Tutkimuksen rakenne etenee loogisesti niin, että ensin käsitellään murhan tunnusmerkistön historiaa, tahallisuuden muotoja, tekotapoja, motiiveja ja tekijöiden sekä uhrien taustoja. Rikoslain (39/1889) 6 luvun 3 pykälän 1 momentin mukaan, rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
Seuraavissa kappaleissa käsitellään mielentilatutkimus. Mielenterveyslain (1116/1990) 4 luvun 21 pykälän 1 momentin mukaan, jos tuomioistuin jättää rikoksesta syytetyn mielentilan vuoksi rangaistukseen tuomitsematta, tuomioistuin voi saattaa kysymyksen hänen psykiatrisen sairaanhoidon tarpeestaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitettäväksi. Tuomioistuin voi samalla määrätä hänet säilytettäväksi vankilassa, kunnes Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päätös on annettu.
Opinnäytetyössä tutkitaan elinkautisen vankeusrangaistuksen historiaa ja minkälaisista rikoksista henkilö voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen. Opinnäytetyössä esitellään vapautumisprosessia, henkilön vaarallisuusarviota ja erilaisia toimenpiteitä, joita viranomaiset suorittavat, kun arvioidaan vangin päästämistä ehdonalaiseen vapauteen.
Yksi olennainen toimenpide on vaarallisuusarvion ja mielentilatutkimuksen tekeminen, kun arvioidaan elinkautista vankeusrangaistusta suorittavan henkilön päästämistä ehdonalaiseen vapauteen. Mielentilatutkimusta säätelee mielenterveyslaki (1116/1990). Vaarallisuusarvioita on suoritettu historiassa jo pitkään ja vaikka vaarallisuusarvioiden tekemistä ei ole Suomessa pidetty täysin vedenpitävinä, on niitä hyödynnetty muun muassa rikostuomioistuimissa jo vuosikymmeniä.1
Opinnäytetyö esittelee tilastotietoa suomalaisten henkirikosten historiaa ja lukumääriä noin viiden vuoden välein vuodesta 1996 alkaen. Tämän lisäksi eritellään sukupuolijakaumaa ja henkirikoksesta kärsityn tuomion jälkeistä rikollisuutta.
Rikoslain (39/1889) 21 luvun 2 pykälässä määritellään rikokset, joista henkilö voidaan tuomita elinkaudeksi vankeuteen. Opinnäytetyö avaa tarkemmin niitä asioita, mitkä painavat tuomioistuimen käsittelyssä, kun arvioidaan murhan tunnusmerkistön täyttymistä.
Tutkimuksen rakenne etenee loogisesti niin, että ensin käsitellään murhan tunnusmerkistön historiaa, tahallisuuden muotoja, tekotapoja, motiiveja ja tekijöiden sekä uhrien taustoja. Rikoslain (39/1889) 6 luvun 3 pykälän 1 momentin mukaan, rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
Seuraavissa kappaleissa käsitellään mielentilatutkimus. Mielenterveyslain (1116/1990) 4 luvun 21 pykälän 1 momentin mukaan, jos tuomioistuin jättää rikoksesta syytetyn mielentilan vuoksi rangaistukseen tuomitsematta, tuomioistuin voi saattaa kysymyksen hänen psykiatrisen sairaanhoidon tarpeestaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitettäväksi. Tuomioistuin voi samalla määrätä hänet säilytettäväksi vankilassa, kunnes Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päätös on annettu.
Opinnäytetyössä tutkitaan elinkautisen vankeusrangaistuksen historiaa ja minkälaisista rikoksista henkilö voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen. Opinnäytetyössä esitellään vapautumisprosessia, henkilön vaarallisuusarviota ja erilaisia toimenpiteitä, joita viranomaiset suorittavat, kun arvioidaan vangin päästämistä ehdonalaiseen vapauteen.
Yksi olennainen toimenpide on vaarallisuusarvion ja mielentilatutkimuksen tekeminen, kun arvioidaan elinkautista vankeusrangaistusta suorittavan henkilön päästämistä ehdonalaiseen vapauteen. Mielentilatutkimusta säätelee mielenterveyslaki (1116/1990). Vaarallisuusarvioita on suoritettu historiassa jo pitkään ja vaikka vaarallisuusarvioiden tekemistä ei ole Suomessa pidetty täysin vedenpitävinä, on niitä hyödynnetty muun muassa rikostuomioistuimissa jo vuosikymmeniä.1
Opinnäytetyö esittelee tilastotietoa suomalaisten henkirikosten historiaa ja lukumääriä noin viiden vuoden välein vuodesta 1996 alkaen. Tämän lisäksi eritellään sukupuolijakaumaa ja henkirikoksesta kärsityn tuomion jälkeistä rikollisuutta.