Esihenkilön johtamistyylin vaikutus työntekijän motivaatioon
Raatikainen, Arttu (2024)
Raatikainen, Arttu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120733604

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tarkasteltiin esihenkilöiden johtamistyylien vaikutusta työntekijöiden motivaatioon. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin eri johtamistyylit vaikut-tavat työntekijöiden sitoutumiseen ja tyytyväisyyteen työssä. Tavoitteena oli myös tuot-taa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää organisaation johtamiskäytäntöjä työntekijöiden motivaation ja sitoutumisen vahvistamiseksi.
Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka suunnattiin eritasoisissa työtehtävissä toimiville työntekijöille. Kysely sisälsi sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä, jotka mahdollistivat määrällisen ja laadullisen analyysin. Kysymykset käsittelivät johtamistyy-liä, palkitsemista, työmotivaatiota sekä työhyvinvointia. Kyselyn vastausten analysoin-nissa tarkasteltiin eri työtehtävissä ja työkokemuksen pituudessa ilmeneviä eroja, jotta johtamistyylien vaikutukset voitaisiin havaita mahdollisimman monipuolisesti.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät kokevat osallistavan ja kannustavan johtamistyylin tukevan motivaatiota ja työtyytyväisyyttä. Selkeät työtehtävät, avoin vies-tintä ja positiivinen palaute vahvistavat työn merkityksellisyyttä työntekijöille. Toisaalta työn itsenäisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia korostavat johtamistavat koetaan merkit-tävinä tekijöinä työssä viihtymiselle. Työntekijät arvostavat myös johdon läsnäoloa ja tasapuolista kohtelua, mikä lisää heidän luottamustaan organisaatioon. Tulokset viit-taavat siihen, että osallistava ja avoin johtaminen parantavat työhyvinvointia ja lisäävät työntekijöiden sitoutumista.