Kansaneläkelaitoksen etuusvastaavatoiminta ja etuusryhmien toiminta Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiirissä
Kalapudas, Eila (2007)
Kalapudas, Eila
2007
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202503194511

Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää Kansaneläkelaitoksen Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiirin etuusvastaava- ja etuusryhmien toiminnan nykytilaa. Näkökulmana olivat henkilöstön kokemukset etuusvastaavatoiminnasta ja etuusryhmissä työskentelystä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää vakuutuspiirissä etuusvastaavatoiminnan ja etuusryhmien toiminnan parantamisessa.
Tutkimus on kvantitatiivinen kyselytutkimus, joka tehtiin helmikuussa 2007 Muhoksen„ Limingan, Ruukin ja Raahen toimistojen henkilöstölle. Tutkimustulosten analysointi tapahtui Excel-taulukoinnin avulla, jonka perusteella aineistosta tehtiin yksiulotteisia frekvenssijakaumia. Havaintoaineiston tarkasteluihin perustuen tehtiin johtopäätöksiä kerätystä aineistosta.
Tutkimustuloksena oli, että etuusvastaavatoimintaan oltiin pääosin tyytyväisiä ja etuusvastaavien asiantuntijatukea osattiin käyttää tarvittaessa. Puutteita koettiin olevan etuusvastaavan tiedottamisessa ja neuvonnan nopeudessa etuusryhmän jäsenille. Tutkimustulosten perusteella ilmeni enemmän tyytymättömyyttä etuusryhmien toiminnassa, jossa nähtiin ongelmina etuusryhmien yhtenäisen toimintamallin noudattaminen, epäselvyys omasta roolista ja työtehtävistä sekä tyytymättömyys omaan osaamiseen ryhmässä. Puolet vastaajista koki, että ryhmäytyminen omaan etuusryhmään oli vielä kesken.