Kokoonpanon layout-muutos
Kautto, Jani (2025)
Kautto, Jani
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504237354

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli suunnitella, aikatauluttaa ja toteuttaa voimansiirtotehtaan tuotannon layout-muutos. Tarve muutokselle tuli koska tilaa tarvittiin uudelle pesulinjastolle ja primerointi prosessille. Muutostyö tehtiin Valtran Suolahden voimansiirtotehtaalla.
Teoriaosuudessa on kerrottu LEAN ajatusmallista ja sen hyödyntämisestä ja soveltamisesta kokoonpano prosessin jokapäiväiseen toimimiseen. Layout-muutoksessa hyödynnettiin Lean-ajattelumallia.
Tutkimuksessa havainnointiin, että työntutkimusajat eivät olleet kaikilla työpisteillä ajan tasalla. Joten joillekin työpisteille oli tarve tehdä uusi työntutkimus. Tämän jälkeen oli myös mahdollista balansoida osa työpisteistä.
Myös layout ei vastannut tehdashallissa kaikilta osin sitä mitä Autocad piirustuksessa oli piirretty. Joten nykytila oli korjattava Autocad piirustukseen.
Muutokset layoutin keskeisiin suunnitelmiin ja tahtotilaan aiheutti alussa muutoksia ja siltä osin viivästystä layout suunnitteluun.