Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden uraohjauksen kehittäminen sekä harjoittelu- ja työllistymismahdollisuudet kiinteistö- ja rakennusalalla
Aalto, Tiina (2025)
Aalto, Tiina
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504237413

Tiivistelmä
Keskusteluja kansainvälisten osaajien saamisesta Suomeen, heidän kouluttamisestaan ja työllistymisestä käydään jatkuvasti keskusteluja. Tässä opinnäytetyössä pyrittiin löytämään ratkaisuja erityisesti rakennusalan kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden opintojen aikaisen harjoittelun ja opintojen jälkeisen työllistyminen helpottamiseen Suomessa. Vaikka rakennusalalla työskentelee paljon kansainvälisiä osaajia työntekijätason tehtävissä, niin edelleen toimihenkilötasolla heitä on vähän. Ratkaisuja ja hyviä käytänteitä kartoitettiin varsinkin Ruotsista, mutta myös muualta Euroopasta saatujen tutkimustuloksien pohjalta.
Opinnäytetyön tutkimuskohteeksi otettiin syksyllä 2024 aloittaneet Metropolia-ammattikorkeakoulun rakennustekniikan englanninkieliset opiskelijat, joiden urasuunnitelmia, tavoitteita ja toiveita kartoitettiin kyselytutkimuksella. Työnantajien kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta saatiin myös tietoa heidän toiveistaan ja tavoitteistaan kansainvälisten osaajien palkkaamiseksi. Opiskelijoiden vastauksien, työnantajakeskusteluiden ja muualta saatujen tutkimustuloksien pohjalta laadittiin suunnitelma kansanvälisten opiskelijoiden uraohjauksen parantamiseksi ja työllistymisen edistämiseksi.
Kerätyn tiedon perusteella voidaan sanoa, että opiskelijan, joka haluaa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, on ensisijaisesti opeteltava suomen kieli. Kielen opetuksen lisäksi oppilaitoksen on tarjottava tarpeeksi verkostoitumismahdollisuuksia sekä opetettava suomalainen työnhaku- ja työkulttuuri, jotta Suomeen työllistyminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Työnantajien on haastettava ennakkoluulot ja lopulta oltava valmiita palkkaamaan kansainvälinen osaaja monimuotoiseen työyhteisöön.