Harjoittelijasta taloushallinnon asiantuntijaksi
Ahlfors, Jannika (2025)
Ahlfors, Jannika
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202505018519

Tiivistelmä
Tämä päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö seuraa kahdeksan viikon ajan taloushallinnon harjoittelijan ammatillista kehittymistä taloushallinnon asiantuntijaksi. Harjoittelujakso suoritetaan suuressa suomalaisessa tilitoimistossa. Ajankohdaksi valikoitui syksy 2024. Opinnäytetyötä ohjaa kaksi pääteemaa, jotka ovat kirjanpidon perustaidot sekä verotus. Aihealueiden ympärille asetetaan tarkempia viikkokohtaisia tavoitteita, joiden avulla ammatillista kehittymistä seurataan.
Työ koostuu johdannosta, lähtötilanteen kuvauksesta, seurantajaksosta ja viikkoanalyyseista sekä pohdinnasta. Lähtötilanteen kuvauksessa tarkastellaan seurantajakson aloitustilanteen ammatillinen osaamistaso, kuvataan työtehtäviä sekä työskentely-ympäristöä ja käydään läpi työssä tarvittavia taitoja. Lisäksi käydään läpi työn osaamisvaatimuksia sekä osaamista suhteessa työn vaatimuksiin.
Seurantajaksossa työssä kehittymistä dokumentoidaan päiväkirjamerkintöjen avulla ja analysoidaan osaamisen kehittymistä teorian kautta. Viikkojen aikana esiinnousseita haasteita ja onnistumisia kuvataan viikkoanalyyseissa ja aihealueita käsitellään tarkemmin ammattikirjallisuuden sekä muiden asialähteiden avulla.
Työn päätteeksi pohdinnassa tarkastellaan ammatillisen osaamisen kehittymistä lähtötilanteesta nykyhetkeen. Osiossa kuvataan työssä kasvamista, opittuja asioita sekä tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita. Pohdinnassa huomataan itsevarmuuden kasvaneen sekä ammatillisen osaamisen kehittyneen tavoitteiden mukaisesti. Huomataan, kuinka opinnäytetyön kirjoittaminen on auttanut omaksumaan työssä opittuja asioita laajemmin. Päiväkirjan mukainen raportointi seurantajakson ajan on tukenut ammatillista kehittymistä työssä.