Esihenkilöt muutoksen mahdollistajina ja toimintatapojen yhdistäjinä pankkifuusiossa
Salmi, Hanne (2025)
Salmi, Hanne
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052817209

Tiivistelmä
Osuuspankkien määrä on laskenut lähivuosina merkittävästi ja jatkaa edelleen laskuaan. Esihenkilöillä on merkittävä rooli muutoksen läpiviemisessä ja toimintatapojen yhdistämisessä pankkifuusiossa. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Pohjois-Hämeen Osuuspankki ja sen tavoitteena oli tukea esihenkilöitä fuusioprosessissa ja yhdenmukaistaa toimintatapojen yhtenäistämistä. Pohjois-Hämeen Osuuspankin fuusio toteutui 1.5.2025. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa esihenkilöiden ajatuksia fuusion liittyen ja selvittää millaista tukea he olivat saaneet työlleen muutoksessa, ja mitä he toivovat fuusion jälkeiseltä ajalta.
Opinnäytetyö oli laadullinen tapaustutkimus. Aiheeseen oli perehdytty artikkeleiden, kirjallisuuden ja väitöskirjojen avulla. Teoriaviitekehyksen muodostivat fuusio ja etenkin esihenkilöiden rooli fuusiossa, muutosjohtaminen ja toimintatapojen yhdistäminen. Aineistona hyödynnettiin pankille tehtyä henkilöstökyselyä ja sen lisäksi kerättiin tietoa viiden eri osuuspankin esihenkilöltä kyselylomakkeella. Avointen kysymysten avulla saatiin selvitettyä samassa tilanteessa olevien esihenkilöiden ajatuksia ja toiveita toimintatapojen yhdistämisen mahdollisuuksiin ja haasteisiin liittyen.
Tutkimuksessa selvisi, että esihenkilöt saivat usein fuusioon liittyvää tietoa yhtä aikaa muun henkilöstön kanssa. Esihenkilöillä ei ollut käytettävissä juurikaan materiaalia fuusioon liittyen omissa tiimeissä käytäviä keskusteluita varten. Esihenkilöillä oli myös vähemmän aikaa päivittäisjohtamiseen, oman tiimin ohjaamiseen ja tukemiseen muutoksen aikana. Ajankäyttöön vaikutti muu fuusioon liittyvä työ, esimerkiksi osallistuminen integraatiotyöryhmiin. Myöhäinen tieto esihenkilön tulevasta roolista fuusion jälkeen hankaloitti toimintatapojen yhdistämistä. Arjen toimintatapojen suunnittelu ja yhdistäminen yhdessä tiimin kanssa alkoi hyvin lähellä fuusion virallista toteutumista. Tässä tutkimuksessa saatujen vastausten perusteella laadittiin toimintaohjeet, joihin tulevissa fuusioprosesseissa kannattaa kiinnittää esihenkilötyön osalta huomiota.