Muutostarpeet etätyöskentelyyn liittyvässä lainsäädännössä

Abstract

Etätyö on viime vuosien aikana vakiintunut merkittäväksi työnteon muodoksi, mutta työlainsäädäntö ei ole pysynyt työelämän muutosten mukana. Tämä on aiheuttanut puutteita erityisesti etätyöhön soveltuvassa lainsäädännössä ja vaikeuttanut sen tulkintaa käytännön tilanteissa. Opinnäytetyössä tarkastellaan kahden työelämän keskeisen lain, työaikalain ja työsopimuslain, muutostarpeita etätyön näkökulmasta. Tavoitteena oli tunnistaa sääntelyn epäselvät kohdat ja esittää niiden pohjalta kehitysehdotuksia, jotka parantavat lakien soveltuvuutta nykyaikaiseen työelämään sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmasta.

Opinnäytetyössä käytettiin lainopillista tutkimusmenetelmää, jonka avulla analysoidaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä. Lisäksi työssä hyödynnettiin de lege ferenda-menetelmää, jonka avulla esitettiin ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi ja arvioitiin muutosten vaikutuksia työelämään.

Työaikalain keskeisiksi haasteiksi etätyössä arvioitiin muun muassa taukojen pitämättömyys, työpäivien venyminen sekä työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen. Työsopimuslain osalta ongelmia aiheuttivat muun muassa työnantajien rajalliset mahdollisuudet työn valvontaan, työntekijöiden eristäytyminen sekä mahdolliset tietoturvariskit. Näiden havaintojen perusteella opinnäytetyössä esiteltiin kaksi lainsäädännön kehittämisen vaihtoehtoa: nykyisten pykälien tarkentaminen tai kokonaan uusien etätyötä koskevien lukujen lisääminen työaikalakiin ja työsopimuslakiin.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että etätyön sujuvuus ja oikeudenmukaisuus edellyttävät nykyistä tarkempaa sääntelyä. Lainsäädäntöä on tarpeen kehittää molempien työsopimuksen osapuolten, työntekijöiden ja työnantajien, oikeuksien ja velvollisuuksien selkeyttämiseksi muuttuvassa työympäristössä.