Kirjanpidon perehdytysprosessin kehittäminen
Summanen, Noora (2025)
Summanen, Noora
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060921602

Tiivistelmä
Tämän toiminnallisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää perehdytyskäytäntöjä konserniyrityksen kirjanpidossa, ja tuottaa yritykselle selkeä ja käytännönläheinen perehdytyssuunnitelma uusien työntekijöiden tueksi.
Tarve perehdytysprosessin kehittämiselle lähti työyhteisöstä ja ennen kaikkea uuden työntekijän näkökulmasta. Taloushallinnon tehtävien laajuus ja vastuun kasvu edellyttävät hyvää perehdytystä erityisesti kirjanpidon osa-alueella. Lisäksi hyvän perehdytyksen avulla lisätään työntekijöiden työhyvinvointia, ja sitoutetaan työntekijöitä yritykseen.
Työn teoriaosiossa tarkasteltiin millaisia hyötyjä hyvästä ja suunnitelmallisesta perehdytyksestä on yrityksille ja työhyvinvoinnille, sekä tarkasteltiin, että minkälaisia käytännön haasteita liittyy perehdytyksen suunnitteluun. Lisäksi teoriaosuudessa käytiin läpi kirjanpitäjän työtehtäviä, kirjanpidon perusperiaatteita sekä kirjanpidon lainsäädäntöä.
Kehittämistehtävän lopputuotoksena syntyi sähköisessä muodossa oleva, yrityksen tarpeisiin räätälöity perehdytyssuunnitelma yrityksen kirjanpitoon. Perehdytyssuunnitelma on tehty Excel-taulukkoon ja se on lisätty yrityksen Google Drive – tiedostonjakoalustaan. Perehdytys-suunnitelman tavoitteena on nopeuttaa perehdytysprosessia, varmistaa tiedon siirtyminen selkeällä ja yhtenäisellä tavalla sekä vähentää perehdyttäjän kuormitusta. Perehdytyssuunnitelman onnistumista ei ole vielä päästy käytännössä kokeilemaan, ja tämän vuoksi jatkotutkimuksena voisi olla esimerkiksi perehdytyssuunnitelman onnistumisen seuraaminen uutta työntekijää perehdyttäessä. Lisäksi jatkokehitysideana yritykselle voisi olla perehdytyssuunnitelman laajentaminen koskemaan muita taloushallinnon osa-alueita.