Ympäristökriisi ja ekologinen kestävyys suomalaisessa toimintaterapeuttikoulutuksessa: opetussuunnitelmien analyysi

Abstract

​​Maailmanlaajuinen ympäristökriisi, johon sisältyvät muun muassa ilmaston lämpeneminen ja ympäristön saastuminen, on vakava uhka planeetan ja ihmisten hyvinvoinnille. Toimintaterapian kansainvälisessä keskustelussa ympäristön ja kestävyyden huomioimisen tarve on nostettu esiin jo pitkään, ja kestävä kehitys on nostettu yhdeksi keskeiseksi osaamiseksi suomalaisissa ammattikorkeakoulututkinnoissa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten ympäristökriisiä ja ekologista kestävyyttä käsitellään suomalaisten toimintaterapian tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmissa. Aineistona käytettiin toimintaterapian tutkinto-ohjelmien uusimpia opetussuunnitelmia, jotka yhtä lukuun ottamatta ovat tulossa käyttöön lukuvuonna 2025–2026. Analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä sekä kriittistä diskurssianalyysiä, jonka teoreettisena linssinä käytettiin mm. Marie-Josée Drolet’n and Valérie Lafondin analyysiä toimintaterapian keskeisistä käsitteistä.

Analyysin perusteella ympäristökriisiä tai ekologista kestävyyttä käsitellään opetussuunnitelmissa hyvin vähän. Kestävä kehitys tai kestävyys mainittiin kaikissa opetussuunnitelmissa, mutta hyvin yleisluontoisesti ja erillisenä teemana, jota ei kytketty selkeästi opintojen muihin sisältöihin. Kestävän kehityksen teemoista korostuivat yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät aiheet. Diskurssianalyysi toi esiin, että opetussuunnitelmissa vallitsevat diskurssit ovat ihmis- ja yksilökeskeisiä. Oikeudenmukaisuus esitettiin ihmisiä koskevana, samoin terveys viittasi ihmisten ja usein yksilön terveyteen. Toisaalta aineistossa näkyvä käsitys terveydestä oli salutogeeninen ja laajempaan hyvinvointiin liittyvä. Ympäristö kuvattiin toiminnan kontekstina, joka haittaa tai edistää ihmisen toiminnallisia pyrkimyksiä, ja jota tulee muokata näiden toteutumiseksi. Toiminta määrittyi ihmiselle leimallisena ja lähtökohtaisesti positiivisena asiana, eikä toiminnan mahdollisia negatiivisia vaikutuksia otettu esiin. Kaiken kaikkiaan opetussuunnitelmista välittyi ihmis- ja yksilökeskeinen paradigma, jossa luonto ja ihmisten yhteiskunta erotetaan kategorisesti toisistaan, toiminnan negatiivisia vaikutuksia tunnistetaan heikosti ja ympäristöllä tarkoitetaan ihmiselle kuuluvaa ja ihmisen muokattavissa olevaa kontekstia. Opetussuunnitelmissa oli nähtävissä myös potentiaalia erityisesti taitojen osalta. Opetussuunnitelmassa olisi kuitenkin tarvetta muun muassa asiatiedolle ympäristökriisistä ja siihen liittyvälle eettiselle pohdinnalle. Lopuksi työssä esitettiin joitain alustavia ehdotuksia ympäristöön liittyvien teemojen liittämiseksi toimintaterapian opintoihin.​