Esihenkilöosaaminen ja siinä kehittyminen sosiaali- ja terveysalalla : integratiivinen kirjallisuuskatsaus

Abstract

Tämän opinnäytetyön aiheena on esihenkilöosaaminen ja siinä kehittyminen sosiaali- ja terveysalan kontekstissa. Esihenkilön osaamisella on keskeinen merkitys työyhteisön hyvinvoinnin, toiminnan laadun ja organisaation tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, millaista esihenkilöosaamista sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan sekä millaisia keinoja sen kehittämiseen on tunnistettu. Opinnäytetyö toteutettiin integratiivisena kirjallisuuskatsauksena, jonka avulla koottiin ja analysoitiin aiempaa tutkimustietoa aiheesta. Tulosten perusteella keskeisiksi osaamisalueiksi nousivat muun muassa vuorovaikutus- ja viestintätaidot, henkilöstön sekä organisaation johtaminen. Esihenkilön osaamisen kehittämisen keskeisiksi menetelmiksi tunnistettiin koulutukset, työssäoppiminen sekä systemaattinen itsearviointi ja reflektointi. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että esihenkilöiden osaamisen vahvistaminen tukee sekä työhyvinvointia että palvelujen laatua sosiaali- ja terveysalalla. Jatkuva osaamisen kehittäminen on välttämätöntä, jotta esihenkilöt pystyvät vastaamaan alan muuttuviin vaatimuksiin ja tukemaan henkilöstöä arkipäiväisessä työssä.

This thesis examines leadership competence and its development within the context of social and healthcare services. Supervisory competence is crucial for promoting employee well-being, ensuring high-quality operations, and supporting the achievement of organizational objectives. The purpose of the thesis is to identify the key areas of supervisory competence required in social and healthcare settings and to explore evidence-based approaches for its development. To identify these key competencies an integrative literature review was conducted, which enabled the collection, synthesis, and analysis of previous research on the topic. The findings indicate that essential competence areas include communication and interaction skills, as well as the ability to lead both personnel and organizational processes. Effective methods for developing supervisory competence were identified to be professional training, workplace learning, and systematic self-assessment combined with reflective practice. In conclusion, strengthening supervisory competence enhances both staff well-being and the quality of services in social and healthcare. Continuous competence development is essential for supervisors to respond to the sector’s evolving demands and to provide effective support for personnel in everyday practice.