Tuotteiden ja palveluiden yhtenäistäminen : esimerkkinä Takenia Oy
Jokela, Marja-Liisa (2006)
Jokela, Marja-Liisa
2006
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025102426402

Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli suunnitella ja kehittää Takenia Oy:n tuotteille ja palveluille yhtenäinen ilme visuaalisesti ja mielikuvallisesti. Näillä keinoin oli tavoitteena kehittää tuotteille brändi.
Tutkimus tehtiin teoreettisiin lähtökohtiin tutustumalla. Tutkimuksen keskeisimmiksi asioiksi nousivat mielikuvien muodostuminen ja niiden rakentaminen osana brändin rakentamista. Visuaalinen viestintä toimii näkyvimpänä keinona mielikuvien viestittäjänä asiakkaille.
Tuotteita ja palveluita yhdistäväksi tekijäksi suunniteltiin liikemerkki olemassa olevan logon lisäksi. Liikemerkki suunniteltiin toimivaksi tuoteperheiden nimien kanssa. Tuotenimet kehitettiin esperantokielestä. Lisäksi yrityksen visuaalista ilmettä uudistettiin liikemerkin käyttöönoton vuoksi.
Positiivisista mielikuvista muodostuu asiakkaille käsite, joka muuttuu asiakkaiden mielissä, käsityksissä ja ajatuksissa brändiksi. Visuaalinen viestintä on näkyvin osa brändiä, jonka avulla mielikuvia voidaan viestiä asiakkaille.