Ajatuksia matkaltani musiikkiin

Abstract

Taidekasvatuksen perimmäinen tarkoitus (Tuomikoski 1987, 152, 207) Tuomikosken mukaan on kehittää ihmisen aisti- ja havaintotoimintoja sekä tunnetajuisuutta, ja niiden avulla laajentaa ihmisen persoonallisuutta. Taidekasvatus on siis keino, jolla ihmisyksilön arvotajuntaa ja valintakapasiteettia voidaan voimistaa. Minulle viulun soittaminen avaa mahdollisuuksia ja näköaloja koko elämään ja olemisen ongelmaan. Esiintymisiin liittyvät tuntemukset ja ongelmat ovat useasti antaneet aihetta pohtia koko musiikin tekemisen olemusta ja mielekkyyttä.

Aika, uskaltaminen ja itsetunto ovat olleet erityisiä pohdintojeni kohteita, liittyen musiikkiin. Nykyinen elämänrytmimme on kiireen tahdittamaa. Musiikki luodaan ajassa, se on erityisen sitoutunutta aikaan. Kiinnostavaa on, vaikuttaako yksilön aikakäsitys musiikin tekemiseen ja vaikuttaako toisaalta musiikin tekeminen yksilön aikakäsitykseen. Musiikin (kuten kaiken taiteen) tekeminen edellyttää mielestäni hidasta aikakäsitystä, tai ainakin kykyä "hidastaa" aikaa. Kiireinen elämänrytmimme ei tällaista pysähtyneisyyttä tue. Musiikki voi kuitenkin olla tapa pysähtyä, oikeammin löytää pysähtyneisyys, hypätä kiireen ulottumattomiin. Kenties se voi olla myös keino pysäyttää kiire muuallakin kuin vain musiikin maailmassa. Paula Tuomikoski (Tuomikoski 1987, 14) kirjoittaa, että suomalainen kulttuuri ja kasvatusjärjestelmä ovat 1800-luvulta lähtien pitäneet tietoisena sekä tiedostamattomana ihanteenaan yhdenmukaisuutta ja samankaltaisuutta. Samalla ne ovat onnistuneet luomaan itsetunnoltaan heikon kulttuurin ja heikkoitsetuntoisen yksilön. Itseensä uskominen luo pohjaa koko esiintymiselle. Arjas (Arjas 1997) toteaa epävarmuuden olevan esiintyjän pahin vihollinen.

Taide ei ole minulle itsetarkoitus. En opiskele musiikkia ja viulunsoittoa ainoastaan asian itsensä takia, vaan näen sen myös välineenä paljon muuhun. Minulle se on tärkeää; uskoakseni pisin matka ihmisellä on juuri tähän hetkeen ja sen löytäminen on tärkeää ja mahdollista. Minulle taiteen tekeminen on siis lujasti kytköksissä kokonaisvaltaiseen elämiseen sen kaiken kanssa, mitä olen syntyessäni lahjana saanut. Elämän voi elää kuulematta, näkemättä, tuntematta; havaitsematta kerrassaan mitään. Taiteen tekemisen ydin on mielestäni porautua mahdollisuuksiin; siihen, mitä olemme saaneet. On opittava kuuntelemaan itseään, että voi sitten kuunnella toisia. Ja on opittava kuuntelemaan toisia, että voi kuunnella itseään. Oma tuntumani on, että lopulta sisältö musiikille tulee elämällä ja kokemalla. Toivoisin siis loppujen lopuksi olla opastamassa oppilaitani ulos viulun soittamisesta, sisään musiikkiin.

The ultimate meaning of art education by Tuomikoski (Tuomikoski 1987, 152, 207) is to develop sense- and sensory perceptions and knowledge of emotions of a human being and increase personality of a human being. The art education is the way in which the knowledge ofvalues and choosing capacity of an individual can be strengthened. For me playing the violin brings possibilities and views för the problems of life and being. The feelings and problems of perförmance have often given me a reason to think about the inner nature and the meaning of playing music.

Time, courage and pride in music have been especially on my mind. The rhythm of the present is very busy. The music is created in time, it is very bound to time. It is interesting to ponder whether the concept of time influences playing music and on the other hand does it have an effect on the concept of time of an individual. I think playing music demands a slow concept of time or at least capacity to slow down time. Our rhythm of life does not support this kind of standstill. Music can be the way to stop, really to find the standstill, the way to jump out of reach of rush. It can also be the way to stop the hurrying elsewhere as well as in the world ofmusic. Paula Tuomikoski (Tuomikoski 1987, 14) writes that the Finnish culture and system of education have had the ideal of uniförmity and similarity. At the same time they have created a weak culture and individual in pride. Believing in oneself lays the föundation för performance. Arjas (Arjas 1997) notes that the lack of confidence is the worst enemy of a perförmer.

For me art is not the end in itself. I do not study music and the violin just för playing but I see it as a tool för many other things. For me it is important; I believe the longest way that a human being has to go to the very presence and it is important and possible to find it. For me creating art has a strong connection with comprehensive living with all the things I have received as presents when I was bom. Life can be lived without hearing, seeing, feeling; not observing anything. I think the point of creating art is to find the possibilities, to find all that we already have. We can listen to the others when we know ,the way to listen to ourselves. And also we can listen to ourselves when we know the way to listen to the others. I think the contents för music come by living and experiencing. Finally I hope I could lead my pupils out of merely playing the violin but to get inside the music.