Työn vaativuuden arviointi Vieskan Elementti Oy:lle
Vesteri, Jouko (2006)
Vesteri, Jouko
2006
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025111227813

Tiivistelmä
Tämä työ on tehty Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun puutekniikan koulutusohjelmaan Vieskan Elementti Oy:n tilauksesta.
Työn aiheena oli tehdä työn vaativuuden arviointi Vieskan Elementti Oy:lle kehitettävän palkkausjärjestelmän pohjaksi. Työn vaativuuden arviointi on ensimmäinen vaihe palkkausjärjestelmää kehitettäessä ja sillä saadaan määriteltyä työkohtainen palkanosa.
Töiden vaativuuksien arviointi tehtiin analyyttisella menetelmällä, jossa työt arvioitiin työnkuvausten ja määriteltyjen vaativuustekijöiden pohjalta. Vaativuustekijöille laadittiin vaativuustasot sekä määriteltiin tekijän painoarvo, joiden avulla työt pisteytettiin kokonaisvaativuuksiksi.
Tämän insinöörityön tuloksena oli työkohtaisen palkanosan palkkaryhmän määräytyminen. Työt saatiin porrastettua siten, että vaativammasta työstä maksetaan suurempi palkka. This study was written for the Central Ostrobothnia Polytechnic in Ylivieska and för the wood technology degree program.
The purpose of this study was to estimate the difficulty of work tasks. The estimation was made to form the basis för the of Vieskan Elementti Oy' s wages system. The estimation of the difficulty of work tasks is the first stage in developing the wages system, and it makes it possible to pay salaries in accordance with persona! tasks.
The estimation of the difficulty of work was made analytically as to description of the work tasks and difficulty factors. Different levels of difficulty were created for the difficulty factors and the importance of the difficulty factors was deterrnined. This made it possible to score the difficulty of different work tasks.
As a result of this study it was possible to pay salaries in accordance with persona! tasks. The tasks were classified so that the salary for more dernanding tasks was better.
Työn aiheena oli tehdä työn vaativuuden arviointi Vieskan Elementti Oy:lle kehitettävän palkkausjärjestelmän pohjaksi. Työn vaativuuden arviointi on ensimmäinen vaihe palkkausjärjestelmää kehitettäessä ja sillä saadaan määriteltyä työkohtainen palkanosa.
Töiden vaativuuksien arviointi tehtiin analyyttisella menetelmällä, jossa työt arvioitiin työnkuvausten ja määriteltyjen vaativuustekijöiden pohjalta. Vaativuustekijöille laadittiin vaativuustasot sekä määriteltiin tekijän painoarvo, joiden avulla työt pisteytettiin kokonaisvaativuuksiksi.
Tämän insinöörityön tuloksena oli työkohtaisen palkanosan palkkaryhmän määräytyminen. Työt saatiin porrastettua siten, että vaativammasta työstä maksetaan suurempi palkka.