Kajaanin Rehjansaaren nykytilanne ja rakennustekninen kunnossapito
Väisänen, Jarkko (2015)
Väisänen, Jarkko
Kajaanin ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201505045780

Tiivistelmä
Tämän työn tilaajana on toiminut Kajaanin kaupungin puistot ja liikunta-alueet- tulosyksikön päällikkö Jouko Hukkanen. Tämä työ on jatkoa keväällä 2014 saarella tehdyille kuntoarviotutkimuksille. Työn pohjatietoina on käytetty saarelta otettuja kuvia ja saarella tehtyjä muistiinpanoja, Jouko Hukkaselta saatuja tietoja ja kaupungintalon arkistoista saatuja rakennuspiirustuksia.
Työn avulla on pyritty nostamaan esille kaikista kriittisimpiä ja kiireellisimpiä toimenpiteitä, jotka vaikuttavat Rehjansaaren rakennusten ja rakennelmien terveellisyyteen ja turvallisuuteen. Yhtenä työn tarkoituksista on ollut myös kannustaa pitkäjänteiseen korjaussuunnitteluun ja auttaa jonkin verran kiinteistöjen ylläpidossa.
Työssä on selvitetty Rehjansaaren rakennusten tämänhetkistä tilaa ja saaren korjausrakentamisessa huomioon otettavia asioita maaperätutkimusten ja rakennusteknisten kuntoarvioiden avulla. Kuntoarvioiden ja määrälaskentojen pohjalta on laadittu pitkäntähtäimen suunnitelmat ja rakennusten korjauksien kustannusarviot.
Kuntoarvioiden ja maaperätutkimusten lisäksi työssä on kerrottu lyhyesti saarien käytöstä Suomessa ja Rehjansaaren historiasta. Rehjansaaren tulevaisuutta käsiteltävässä osiossa on esitetty työn tekijän sekä toimeksiantajan Jouko Hukkasen omia näkemyksiä ja hahmotelmia saaren nykyisten ja mahdollisten uusien rakennusten paikkojen sijainneista. Liiteosioon on sijoitettu varsinaisten kuntoarvioiden lisäksi kuntoarvioissa käytettyjä kuvia ja PTS-ehdotukset.
Työn avulla on opittu tuntemaan Rehjansaareen rakennusten ja rakennelmien korjaustarpeita sekä hahmottamaan korjauksista aiheutuvia kustannuksia. Työprosessin aikana on myös saanut tutustua erilaisiin korjaustapoihin ja niissä huomioon otettaviin seikkoihin.