Yksityisten turvallisuuspalveluiden sääntely : ehdotus turvallisuusvalvojajärjestelmästä

Abstract

Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella yksityisiä turvallisuuspalveluja koskevan lainsäädännön kehitystä ja nykytilaa Suomessa sekä arvioida sen toimivuutta osana kokonaisturvallisuutta. Työ keskittyy erityisesti vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin, joiden tehtävät ja toimivaltuudet ovat keskeisiä niin alan käytännön toiminnassa kuin lainsäädännön tulkinnassakin. Turvasuojaustoimintaa käsitellään lyhyesti, sillä se sisältyy osana lakiin yksityisistä turvallisuuspalveluista, mutta ei muodosta tarkastelun pääpainoa.

Opinnäytetyössä esitetään analysoivan tarkastelun pohjalta malli uudesta turvallisuusvalvojajärjestelmästä, jossa nykyiset ammattinimikkeet yhdistyvät yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Mallissa toimivaltuudet määräytyvät toimialueen ja osoitetun osaamisen perusteella, eivät erillisten nimikkeiden tai lainsäädäntöfragmenttien kautta. Mallin tavoitteena olisi selkeyttää toimijoiden rooleja, vahvistaa koulutuksen ja käytännön työn välistä yhteyttä sekä tukea lainmukaista ja tarkoituksenmukaista toimintaa.

Työn viitekehys perustuu oikeusdogmaattiseen analyysiin, jossa tarkastellaan Suomen lainsäädäntöä, asetuksia, oikeuskäytäntöä, hallituksen esityksiä, viranomaisohjeita sekä turvallisuusalan kirjallisuutta. Tarkastelua täydentää kirjoittajan ja hänen isänsä pitkäaikainen käytännön kokemus alalta: kirjoittaja on työskennellyt turvallisuustehtävissä yhdeksän vuoden ajan, ja hänen isänsä yli kolmen vuosikymmenen ajan, toimien edelleen yrittäjänä ja kouluttajana. Tämä käytännönläheinen näkökulma mahdollistaa lainsäädännön soveltuvuuden ja kehittämistarpeiden arvioinnin kenttätason näkökulmasta.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nykyinen sääntely tarjoaa perustan alan toiminnalle, mutta sen sisäinen logiikka on osin epäyhtenäinen. Lainsäädännön historiallinen kerroksellisuus selittää rakenteelliset ongelmat: säännökset ovat syntyneet eri aikoina ja tarkoituksiin, muodostaen rinnakkaisia ja päällekkäisiä kokonaisuuksia. Käytännössä tämä näkyy siten, että nimikeperusteinen logiikka ei vastaa työn todellisia tarpeita – muodolliset roolirajat estävät joustavan tehtävien hoitamisen, vaikka osaaminen olisi riittävää. Toimijoiden toimivaltuudet osoittautuvat ajoittain tulkinnallisesti haastaviksi - jopa viranomaistasolla, koulutusvaatimukset vaihtelevat ja valvonta on epätasaista. Turvallisuusvalvojamalli voisi selkeyttää toimivaltuuksia ja vahvistaa koulutuksen ja työn välistä yhteyttä, mutta sen toteutus edellyttäisi harkittua porrastusta. Myös viranomaisten kanssa käydyt keskustelut osoittavat, että muutostarpeet ovat tunnistettuja ja ajankohtaisia. Yksityisen turvallisuusalan sääntelyä tulisi kehittää kohti yhtenäisempää ja selkeämpää mallia, joka tukisi sekä viranomaisten että yksityisten toimijoiden yhteistyötä, sekä edistäisi kokonaisturvallisuutta. Tämä edellyttäisi kuitenkin huolellista tasapainoa normatiivisten tavoitteiden ja käytännön toiminnan tarpeiden välillä.