Väkivaltaa läheltä - Lähisuhdeväkivalta rikoslain rakenteessa

Abstract

Tämä opinnäytetyö tarkastelee lähisuhdeväkivallan oikeudellista asemaa Suomen rikosoikeudessa ja keskittyy erityisesti siihen, millä tavalla on ongelmallista, että lähisuhdeväkivallalla ei ole erillistä oikeudellista määritelmää tai rikosoikeudellista luokittelua rikoslaissa. Opinnäytetyön tavoitteena on arvioida, ottaako nykyinen lainsäädäntö riittävästi huomioon lähisuhdeväkivallan erityispiirteet ja vaikuttaako erillisen oikeudellisen termin puuttuminen uhrien oikeussuojaan ja oikeussuojan saatavuuteen. Työ on erityisen merkityksellinen oikeusalan ammattilaisille, päättäjille ja organisaatioille, jotka työskentelevät parisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja uhrien tukemiseksi.

Kehittämistehtävänä oli arvioida Suomen lainsäädännön riittävyyttä lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja siihen reagoimisessa sekä ehdottaa oikeudellisia uudistuksia, jotka parantaisivat selkeyttä ja uhrien tukea oikeusjärjestelmässä. Teoreettinen viitekehys perustuu rikosoikeuteen, ihmisoikeuslainsäädäntöön ja kansainvälisiin yleissopimuksiin, kuten Istanbulin yleissopimukseen.

Käytetty menetelmä on oikeusdogmatiikka, johon kuuluu nykyisen lainsäädännön esimerkiksi rikoslain (39 /1889, RL) oikeustapausten, hallituksen esitysten sekä viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen raporttien perusteellinen analyysi. Työssä käytetään oikeustapausten analyyseja havainnollistamaan käytännön seurauksia siitä, että lähisuhdeväkivallalle ei ole olemassa omaa oikeudellista käsitettä.

Tulokset osoittavat, että vaikka lähisuhdeväkivallasta voidaan nostaa syyte olemassa olevien väkivaltarikossäännösten nojalla, tietyn rikosoikeudellisen luokittelun puute johtaa epäjohdonmukaisuuksiin lain tulkinnassa, tuomitsemisessa ja uhrin suojelussa. Selkeän oikeudellisen termin puuttuminen heikentää vallan epätasapainon, väkivallan toistuvan luonteen ja lähisuhdeväkivaltaan usein liittyvien pitkäaikaisten psykologisten vaikutusten tunnistamista ja näin ollen vaikeuttaa lähisuhdeväkivallan uhrien oikeusturvan toteutumista. Johtopäätöksessä suositellaan, että lähisuhdekivalta sisällytetään Suomen rikoslakiin erillisenä rikosoikeudellisena tekijänä oikeudellisen johdonmukaisuuden vahvistamiseksi, uhrin suojelun parantamiseksi sekä tiedonkeruun ja ennaltaehkäisevien toimien helpottamiseksi.