Riittääkö lähimmäisenrakkaus? : omainen edunvalvojana
Aunola, Merja (2006)
Aunola, Merja
2006
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202601231697
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202601231697
Tiivistelmä
Ikääntyminen tuo mukanaan erilaisia ongelmia. Avuntarpeemme lisääntyy, vaikka emme sitä haluaisi tunnustaa. Voimme syntyä kehitysvammaisena, sairastua keski-iässä tai joutua onnettomuuteen, joka invalidisoi meidät pysyvästi. Elämässämme voi syntyä tilanteita, joissa tarvitsemme jonkun henkilön hoitamaan puolestamme niin taloudellisia, oikeudellisia kuin henkilökohtaisia asioitamme. Tarvitsemme jonkun valvomaan etuamme. Tähän avuntarpeeseen on luotu järjestelmä jo keskiajalla. Lakia on myöhemmin muokattu ja viimeisin holhoustoimilain uudistus tapahtui vuonna 1999.
Edunvalvonnan tarve on lisääntynyt viimeisen seitsemän vuoden aikana huomattavasti. Samalla on lisääntynyt tietysti edunvalvojien tarve. Kun joku meistä tarvitsee itselleen edunvalvojan, pyritään hänet ensisijaisesti löytämään omaisten tai läheisten piiristä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut löytää niitä keinoja, joiden avulla omaisten ja läheisten kiinnostus edunvalvontatehtävään saadaan viriämään ja jo tehtävää hoitavien edunvalvojien mielenkiinto säilymään.
Tutkimuksen pohjana oleva kyselylomake lähetettiin sadalle Raahen maistraatin alueella toimivalle edunvalvojalle, jonka päämiehenä oli täysi-ikäinen henkilö. Kysely tapahtui syksyn 2005 aikana ja lomakkeen palautti 46 edunvalvojaa.
Tutkimuksen ensimmäisten kysymysten avulla selvitettiin tutkimuskohteen taustatekijät eli tiedot edunvalvojista, päämiehistä ja edunvalvonnan laadusta. Seuraavissa kysymyksissä kartoitettiin edunvalvojien kokemuksia edunvalvontatehtävän hoidosta sekä pyydettiin heitä arvioimaan yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa. Lopuksi edunvalvojat saivat kertoa omia ehdotuksiaan, toiveitaan ja terveisiään edunvalvontatehtä
vän kehittämiseksi.
Tutkimukseen osallistuneiden edunvalvojien vastauksista kävi selvästi ilmi ohjauksen ja koulutuksen tarve. Edunvalvojat kokivat olevansa yksin lainsäädännön ja byrokratian viidakossa. Maistraatin rooli valvovana, mutta ei neuvovana, viranomaisena korostui. Parhaiten edunvalvojat kokivat saavansa apua ja tukea läheisiltään; puolisoltaan, lapsiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Edunvalvojilta tulleista kehittämisehdotuksista, toiveista ja terveisistä on koottu tähän opinnäytetyöhön luettelo, joka toivottavasti antaa holhousviranomaisille virikkeitä edunvalvojan tehtävän kehittämiseen ja sen kiinnostavuuden lisäämiseen.
Edunvalvonnan tarve on lisääntynyt viimeisen seitsemän vuoden aikana huomattavasti. Samalla on lisääntynyt tietysti edunvalvojien tarve. Kun joku meistä tarvitsee itselleen edunvalvojan, pyritään hänet ensisijaisesti löytämään omaisten tai läheisten piiristä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut löytää niitä keinoja, joiden avulla omaisten ja läheisten kiinnostus edunvalvontatehtävään saadaan viriämään ja jo tehtävää hoitavien edunvalvojien mielenkiinto säilymään.
Tutkimuksen pohjana oleva kyselylomake lähetettiin sadalle Raahen maistraatin alueella toimivalle edunvalvojalle, jonka päämiehenä oli täysi-ikäinen henkilö. Kysely tapahtui syksyn 2005 aikana ja lomakkeen palautti 46 edunvalvojaa.
Tutkimuksen ensimmäisten kysymysten avulla selvitettiin tutkimuskohteen taustatekijät eli tiedot edunvalvojista, päämiehistä ja edunvalvonnan laadusta. Seuraavissa kysymyksissä kartoitettiin edunvalvojien kokemuksia edunvalvontatehtävän hoidosta sekä pyydettiin heitä arvioimaan yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa. Lopuksi edunvalvojat saivat kertoa omia ehdotuksiaan, toiveitaan ja terveisiään edunvalvontatehtä
vän kehittämiseksi.
Tutkimukseen osallistuneiden edunvalvojien vastauksista kävi selvästi ilmi ohjauksen ja koulutuksen tarve. Edunvalvojat kokivat olevansa yksin lainsäädännön ja byrokratian viidakossa. Maistraatin rooli valvovana, mutta ei neuvovana, viranomaisena korostui. Parhaiten edunvalvojat kokivat saavansa apua ja tukea läheisiltään; puolisoltaan, lapsiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Edunvalvojilta tulleista kehittämisehdotuksista, toiveista ja terveisistä on koottu tähän opinnäytetyöhön luettelo, joka toivottavasti antaa holhousviranomaisille virikkeitä edunvalvojan tehtävän kehittämiseen ja sen kiinnostavuuden lisäämiseen.