Hoitajan rooli rintakipuisen päivystyspotilaan arvioinnissa
Rautanen, Enni; Sievinen, Elina (2026)
Rautanen, Enni
Sievinen, Elina
2026
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202603204672

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena on laatia opetusmateriaali rintakivun arviointiin, päivystyksessä työskentelevälle hoitohenkilökunnalle. Rintakipu käsitteenä on laaja ja kattaa koko rintakehän alueen kivut. Kipujen takana voi olla lieviä tai vakavia syitä, esimerkiksi sepelvaltimotautikohtaus. Sydänsairaudet itsessään ovat Suomessa merkittävin kansanterveysongelma sekä yleisin suomalaisten kuolinsyy.
Opinnäytetyö on suunnattu päivystyksessä työskenteleville hoitajille, kuitenkin opittua voi soveltaa myös muualla. Teoreettinen viitekehys on koottu pääsääntöisesti hyödyntäen valtakunnallisia ja yhtenäisiä hoitosuosituksia. Tietoa on myös kerätty eri rintakivun syistä. Tähän työhön on koottu järjestelmällinen protokolla rintakipuisen potilaan tutkimiseen hyödyntäen ABCDE menetelmää. ABCDE on yhtenäinen menetelmä, joka on Suomen Sairaanhoitajien asiantuntijaryhmän kokoama ja kehittämä ammatillinen työkalu potilaan tutkimista varten.
Tämä opinnäytetyö on tehty toiminnallisena opinnäytetyönä. Teoreettisen viitekehyksen pohjalta teimme saman nimisen verkkokurssin Skholelle. Verkkokurssin tavoitteena on tukea päivystyksessä työskentelevien hoitajien ammattitaitoa rintakivun tunnistamisessa sekä antaa osaamista uusille hoitajille. Verkkokurssin tavoitteena on myös yhdenmukaistaa hoitajien toimintamalleja.