Työyhteisötaidot Riihimäen vankilan toimintakulttuurissa
Nieminen, Reima (2026)
Nieminen, Reima
2026
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604166736

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön aiheena oli korostaa työyhteisötaitojen merkitystä Riihimäen vankilan toimintakulttuurissa. Teorioiden sekä työntekijöiden työnantajalle antamien palautteiden perusteella pyrittiin saamaan objektiivinen kokonaiskuva tilanteesta. Tavoitteena oli saada työnantajalle kehitysajatuksia, jotta työnteko toimeksiantajani työyhteisössä toimisi paremmin tulevaisuudessa.
Teoreettinen viitekehys jakautuu kolmeen kokonaisuuteen. Ensimmäinen osa koostuu työyhteisötaidoista, joissa käsitellään ammatillista käyttäytymistä, psykologista turvallisuutta, vuorovaikutustaitoja sekä sosiaalisia taitoja. Kaksi jälkimmäistä osaa ovat esihenkilötyön merkitys työntekijälle sekä työhyvinvoinnin näkökulma.
Teoreettinen viitekehys tarjosi näkökulmat työnantajan järjestämiin kyselyihin, joiden avulla löydettiin haasteita työntekijöiden käyttäytymisessä. Näihin pyrittiin löytämään mahdollisia ajatuksia sekä ideoita kehittämiseen. Haasteet vuorovaikutuksessa, epäasiallisessa käytöksessä sekä yhteistyön ongelmat nousivat selkeästi esille.
Tärkeimpänä kehitysajatuksena nousi yhteisten pelisääntöjen luominen ja saada kaikki työntekijät osallistumaan niiden laatimiseen. Sääntöjen noudattaminen on huomattavasti todennäköisempää, kun kaikki ovat osallistuneet niiden laatimiseen. Myös esihenkilötyön tärkeyttä korostettiin ja ajatuksena esitettiin myös työkierto tulevaisuudessa ammattitaidon ylläpitämiseksi.